Viisi vuotta sitten, nyt ja viiden vuoden päästä… Mitä olen oppinut iän myötä?

Niin se vain lokakuu vierähti suhteellisen vikkelästi ohi kuin huomaamatta, ja toi mukanaan tunnelmallisen marraskuun. Myös muiden blogeissa pyörinyt viisi vuotta sitten -haaste on ollut mielessäni pitkään ja ajattelinkin ottaa haasteen vastaan nyt, kun mieleeni juolahti eräs muisto tasan viiden vuoden takaa marraskuulta.

Olen myös pohtinut ikäni tuomia oppeja. Ikä opettaa, niin hyvässä kuin pahassa. Ulkonäöltäni olen edelleen kuin 16 -vuotias ja mua luullaan suunnilleen aina joko alaikäiseksi tai nuoriso-opiskelijaksi aikuisopiskelijan sijaan.  Mutta onko minussa edes henkisesti tapahtunut mitään edistystä?

Viisi vuotta sitten…

…Olin mielestäni hieman seikkalilunhaluisempi ja tein rohkeammin kaikkea uutta. Olin nuori 23 -vuotias ja elämänintoa täynnä, mutta kuitenkin vähän hukassa. En oikein tiennyt mitä elämälläni tekisin. Olin myös hiukan yksinäinen ja huono tutustumaan uusiin ihmisiin. Onneksi niitä kuitenkin alkoi hiljalleen löytyä ja uskalsin pikkuhiljaa ottaa muiden ystävyyttä vastaan. Olin muuttanut Helsinkiin kaksi vuotta aikaisemmin, ja aikalailla tasan viisi vuotta sitten marraskuussa lähdin Thaimaahan aivan yksin, elämäni ensimmäiselle ulkomaanmatkalleni. Onko ikä tuonut mukanaan kasan mukavuudenalua, kun en enää lähde niin helposti noin suuriin haasteisiin? Vai onko minusta tulossa huonolla tavalla järkevä? Eli tylsä aikuinen?

Olen toki oppinut paljon hyvää tämän viiden vuoden aikana. Olen oppinut, että kaikesta kyllä selviää ja kaikki todellakin järjestyy. Jos ei hyvin, niin sitten vaikka huonosti. Mutta kyllä ne asiat aina järjestyy kuitenkin, hinnalla millä hyvänsä.

Olen oppinut tuntemaan itseäni vähän paremmin. Tutustunut erityisherkkyyteen ja muutenkin itseeni. Olen oppinut, että ohjat elämässäni ovat minulla itselläni. Alan hiljalleen hyväksymään itseäni ja sitä, että mun ei tarvitse miellyttää aivan kaikkia ja se on oikeastaan täysin mahdotonta. Riittää, että ne mun kaikista läheisimmät ihmiset tykkäävät musta. Olen oppinut, ettei valmiiksi tulla koskaan ja että sitä keskeneräisyyttä täytyy oppia vielä sietämään.

Olen oppinut, kuinka suuri merkitys ihmissuhteilla on meidän hyvinvointiin. Vaikka pärjäisimmekin yksin, niin muut ihmiset lisäävät aina meidän hyvinvointiamme, kaikilla elämän osa-alueilla. Kukaan ei pärjää aina yksin, eikä tarvitsekaan. On rohkeutta pyytää apua ja myöntää tarvitsensa muita. Ei se ole mitenkään noloa. Olen oppinut, että olen vielä täysin kesken tämän itseni hyväksymisen kanssa. Olen opetellut sietämään tunteita ja haavoittuvuutta.

Tätä ja paljon muuta ikä on tuonut elämääni ja tuo varmasti jatkossa paljon lisää hyviä sekä huonoja oppeja! Tuskin edes muistin kaikkea, mutta palaan niihin vaikka myöhemmissä postauksissa.

Nyt…

…Olen työharjoittelussa sosiaalisella alalla sosiaalisesta jännittämisestä ja ujoudesta huolimatta. Sinänsä aika rohkeaa sekin. En näemmä ole hukannut kaikkia rohkeuden rippeitäni tähän ikäkriiseilyyn, jossa huomaan olevani sittenkin se kuolevainen ihminen. Älkää antako mun kyynistyä kokonaan.

Viiden vuoden päästä… 

… Minulla on lapsi tai kaksi. Asumme jossain päin uuttamaata, mutta en vielä tarkkaan tiedä missä. Olemme yhdessä nykyisen poikaystäväni kanssa ja meillä menee paremmin kuin koskaan. Olen saanut pari vuotta aikaisemmin 30 -vuotislahjaksi matkan jääkiekon MM-kisoihin, ja ah -olisipa ne jossain ihan muualla kuin Suomessa. Mutta joka tapauksessa muistelen kyseisiä kisoja lämmöllä, sain matkan lahjaksi ihanalta äidiltäni.

Siinäpä mun tulevaisuuden suunnitelmat sitten ovatkin, en halua suunnitella kaikkea liian tarkkaan. Elämä ei kuitenkaan mene koskaan täysin niin kuin suunnittelee etukäteen, sillä elämä yllättää aina ja voi tuoda mukanaan jotain paljon parempaa kuin osasi etukäteen odottaakaan. Älä lukkiudu liiaksi ennakko-oletuksiin – missään asiassa. Ne vain rajoittavat sinua. Ole siis avoimin mielin elämäsi suhteen, mitä vain voi tapahtua milloin vain. Ja muista edelleen haaveilla!

Ennen kaikkea tulevaisuudessa: olen mieleltäni nuorekas, enkä ota mitään liian vakavasti. Hyväksyn, ettei elämää voi koskaan täysin hallita, mutta voin silti hallita, suunnitella ja vaikuttaa elämääni itse. Se ei ole kenenkään muun vastuulla. Nauran itselleni sekä muille (hyvällä tavalla totta kai), ja tykkään edelleen muumeista  (muuminäyttelystä tulee lisää ehkä vielä myöhemmin).

Tällainen tästä haasteesta nyt sitten tuli. Ehkä vähän erilainen kuin muilla, mutta ainakin minun näköiseni! Hauskaa iltaa ja hyvää yötä!