Viisi minuuttia vapautta

Tiedätkö sen tunteen? On kuin joku olisi kietonut ympärillesi tahmean verkon. Mitä päättäväisemmin yrität vapautua, sitä tiukemmin sotkeudut. Kuitenkin yrität, jatkat rimpuilua, suoriudut, selviät. Minuutit, tunnit ja päivät sekoittuvat takkuiseksi vyyhdiksi, jonka seasta et enää erota yksityiskohtia, et herkkiä sävyjä.

Kummallista kyllä, saatat jopa tottua elämään hämähäkinseitissä. Saatat unohtaa, miltä tuntuikaan liikkua, olla kokonainen. Mutta lopulta, lopen uupuneena, kun kaikki muut vaihtoedot on jo kokeiltu, päästät irti. Makaat lattialla lihakset maitohapoilla, vain oma hengitys korvissasi. Kysyt itseltäsi: mitä tapahtui? Miten päädyin tähän?

Tuossa hetkessä sinulla on kaksi vaihtoehtoa. Joko vajoat yhä syvemmälle, lattian alle, maan syvyyksiin.Tai sitten kosketat solmuja varovasti, tutkistellen. Annat olla. Ja samassa solmuinen vyyhti valahtaa yltäsi. Riisut pois viimeisetkin ylimääräiset seitinkappaleet. Katsot niitä käsissäsi ja näet – jotakin kaunista. Jotakin uutta. Nyt tiedät, mihin suuntaan jatkat.

Jos tunnistat jotakin tästä kuvauksesta, tunnistat jotakin syvää ihmisyydestä. Ihmiselämän outoudesta, kivusta ja kauneudesta – ja samalla myös eräästä ihmiselämälle erityisestä, paradoksaalisesta ilmiöstä: luovuudesta. Sillä niin trendikäs kuin tuo sana onkin ja miten paljon sitä puheissa viljelemmekään, luovuus ei tottele ketään. Se ilmaantuu paikalle yleensä juuri silloin, kun sitä vähiten odotat: tyhjyyden, pimeyden tai näennäisen tapahtumattomuuden keskelle.

Kukapa ei tahtoisi tavoitella luovuutta? Mutta mitä hanakammin asetat luovuudelle tavoitteita, sitä kauemmas se kaikkoaa. Luovuuden ydin on vapaus. Luova mieli kehittyy ja kukoistaa leikkien, kokeillen, viipyillen ja virheitä tehden. Mutta kenen arjessa on tilaa tällaiselle asenteelle? Toki luovuus voi pilkahtaa esiin myös arkielämän umpikujissa ongelmanratkaisukykynä ja uusina näkökulmina. Mutta näkökyky kapenee näissäkin tilanteissa nopeasti, ellei arjessa ole lainkaan suorittamisesta vapaita vyöhykkeitä.

Kulttuuri, jossa elämme, ihannoi luovuutta, mutta ei kannusta luovuutta tukeviin elämäntapoihin. Korvissamme soi sanoja tehokkuudesta, ketteryydestä ja kasvusta. Ilma on tiheänään odotuksia, multitaskausta ja metatyötä. Jo perhearjen pyörittäminen voi olla kokopäiväistä projektikoordinaattorin työtä. Jos joku muu ei vaadi meiltä mahdottomia, vaadimme itse. Näin ohjelmoidussa arjessa luovuus ajautuu ahtaalle.

Joku voisi kutsua minua eräänlaiseksi luovuuden asiantuntijaksi. Koulutukseltani olen Taiteen maisteri ja Teologian tohtori. Väitöstutkimuksessani tutkin taidelähtöisiä menetelmiä nuorten kohtaamisessa. Itse tutkimuksen tekeminen oli eräänlainen jättimäinen luova prosessi itsessään. Samaan aikaan opiskelin taidetta, tein taidetta ja perehdyin luovan prosessin erilaisiin vaiheisiin ja piirteisiin tutkimuskirjallisuuden kautta.

Mutta kaikesta opiskelusta ja tutkimuksesta huolimatta joudun edelleen ymmälleni luovuuden äärellä. Tieto ei ole muuttanut luovuutta ennustettavaksi ja hallittavaksi ilmiöksi. Pikemmin se on saanut minut ymmärtämään, miten vähän arjessani on ollut tilaa kokea sellaista vapautta, jota luova prosessi oikeasti vaatii. Luova tekeminen on ollut vähällä tulla projektiksi ja suoritukseksi muiden joukossa. Ja samalla olen oppinut kantapään kautta: luovuuden etsijän on ensin luovuttava. On lakattava odottamasta luovuutta ja sen sijaan raivattava tilaa olemiselle, tutkimiselle, ihmettelylle, vapaudelle.

Tämä blogi on ihmettelyn ja vapauden tila. En kuvittele voivani purkittaa luovuutta selkeään pakettiin kirjoittamalla ja tutkimalla, vaan haluan yksinkertaisesti antaa arjestani ikkunan olosuhteille, joissa luovuus voi elää ja hengittää – oli se sitten viisi minuuttia päivässä tai kolme tuntia viikossa. Nuo hetket on omistettu ihmettelylle, kuvittelulle, unelmoinnille, leikille ja virtaaville ajatuksille – kaikelle muulle kuin suorittamiselle.

Samalla toivon, että kokemukseni rohkaisevat sinuakin, lukijani. Mikä tahansa sinun hämähäkinseittisi onkaan – tai vaikka et kokisikaan eläväsi niin ahtaalla – toivon, että sanani avaavat uudenlaisia ikkunoita ja madaltavat kynnystä tarttua kynään, kameraan, siveltimeen tai soittimeen – mikä ikinä tuntuu sinulle juuri nyt luontevimmalta. Vaikka sinulla olisi vain viisi minuuttia aikaa. Tai kaksi. Sillä joskus pienikin voi olla suuren alku.

Joten ensimmäinen haasteeni sinulle ja minulle on tämä:

5 minuuttia vapautta:

Aseta ajastimeen 5 min (tai vaikka kaksi):

Ota eteesi paperia ja kynä. Kun ajastin käynnistyy, aloita kirjoittaminen sanoilla Juuri nyt…

Kirjoita mitä vain mitä mieleesi juolahtaa ilman sensuuria, älä kertaakaan päästä kynää pysähtymään. Jos et keksi kirjoittamista, kirjoita se. Kun ajastin piippaa, alleviivaa tärkeimmän tuntuiset lauseet tai sanat. Mitä ne kertovat sinulle juuri nyt?

Olisi ihana kuulla, millaisia ajatuksia harjoitus tai tämä teksti herätti.

Jätä ihmeessä kommentti alle tai lähetä ajatuksesi osoitteeseen hetkiluovuudelle@gmail.com :)