Kodin värit 2/5 -HARMAA

Kodin värit 2/5 -HARMAA

Seuraava esiteltävä väri esiintyy hyvin usein omissa hankinnoissani, olivat ne sitten sisustustavaroita tai vaatteita. Väri on joidenkin mielestä tylsä ja mitäänsaamaton, itselleni se kuvastaa vahvuutta, muuntautumiskykyä ja samaan aikaan sekä lämmintä että viileää. Suositun kirjasarjankin nimi viittaa tämän värin eri sävyihin, ehkä tosin hieman eri merkityksessä 😉 (verhot Ikeasta, tyynyliina kirpparilta, mutta voisin kuvitella olevan […]

Kakkuakakkuakakkua, osa 1/2 (pohja+täyte)

Kakkuakakkuakakkua, osa 1/2 (pohja+täyte)

Ystävänpäivää edeltävällä viikolla mietin suunnitelmia viikonloppua varten; kaikki pk-seudulla asuvat ystävät olivat karkaamassa viikonlopun viettoon, yksi Pohjanmaalle, toinen lapsuuden paikkakuntamme maisemiin ja kolmas Afrikkaan asti 😀 Itselläni oli perjantaina myöhäinen iltavuoro ja tulevana maanantaina olisi aikainen aamu, joten minnekään kehäkolmosta pidemmälle ei omasta mielestäni kannattanut lähteä 😉  Eli edessä ystävänpäivä omassa ihanassa seurassani. Ja pakkohan […]

Kodin värit 1/5 -KELTAINEN

Kodin värit 1/5 -KELTAINEN

Useammissa blogeissa on kiertänyt värihaaste, jonka aikana olisi tarkoitus esitellä viisi kotinsa väriä. Ovatko nämä värit pääosassa sisustuksessa vai vain yksittäisenä väriläiskänä ei ole määritelty. (Tyynyliina H&M) Itse valitsin ensimmäiseksi esiteltäväksi väriksi keltaisen. Minulle keltainen kuvastaa energiaa, iloa, raikkautta, aurinkoa ja sitruunoita 🙂 (Punottu kori Luhdan, hankittu Prismasta) Käytän keltaista lähes pelkästään olohuoneeni väripilkkuina. Kehys […]

Helpot uunikasvikset

Helpot uunikasvikset

Viime lauantain ruuan yhtenä komponenttina olivat uunikasvikset ja niistä lupasinkin laittaa ohjetta blogiin.  Pilkoin ensin punajuuret (olisikohan ollut neljä keskikokoista) hedelmäpussilla suojatulla leikkuulaudalla (suosittelen varsinkin muoviset laudat suojaamaan jollain, jotteivat ne ’punastu’, omia käsiänihän en muistanut suojata :D). Heitin palat kulhoon ja laitoin perään valkosipuli-rypsiöljyä, pilkottua valkosipulia, suolaa sekä viime kesän Kreikan reissulta ostettua Souvlaki-mausteseosta. […]

Etelän hetelmiä

Etelän hetelmiä

Kiivejä, viinirypäleitä, appelsiineja, päärynöitä, banaaneja.. Monien ulkomaalaisten hedelmien alkuvuoden satokausi laskee ihanasti niiden hintoja samalla, kun kotiin saa viedä hedelmät mehevimmillään.  Olen tehnyt hedelmäsalaattia kilotolkulla männäviikoilla. Raahannut kotiin aina vähän normaalia enemmän kulloisessakin kaupassa tarjouksessa olevia hedelmiä. Olen ympännyt hedelmiä myös salaatteihin, kun perinteinen hedelmäsalaatti on alkanut tympiä. Tosin en ole salaateissa kauden hedelmistä osannut […]