Tällä viikolla oma ikä vaihtui taas yhden pykälän korkeammaksi ja vuoden päästä se alkaa jo kokonaan uudella numerolla. Omat syntymäpäivät pääsevät aina yllättämään salakavalasti. Nytkin tuntuu, että muutama viime kuukausi on mennyt ohi aivan liian nopeasti (ai mikä toukokuu, mä elän ajatuksissani ihan maaliskuun loppua?).
Minulla on itselläni ollut usean vuoden ajan ollut ongelma muistaa omaa ikääni, varsinkin näin alkuvuonna. Lisään automaattisesti vuoden vaihtumisen jälkeen aina ikääni yhden numeron eteenpäin. Esimerkiksi olen viimeiset pari kuukautta ajatellut itseäni 29-vuotiaana vaikka virallinen päivä olikin vasta nyt. Näin aikuisiällä sitä omaa syntymäpäivää ei odota samanlaisella hartaudella kuin vaikka vuosikymmen sitten, kun ovia uusiin paikkoihin avautui lisää jokaisen syntymäpäivän myötä.
En ole itse kokenut ainakaan tähän mennessä minkäänlaista ikäkriisiä, lähinnä olen vain iloinnut siitä, että iän karttuessa myös ammatillinen kunnioitus on noussut. Enää en ole se työpaikan nuorin tyttö. En oikeastaan edes koe, että mitään aihetta ikäkriisiin on ollut edes olemassa: olen tyytyväinen elämääni ja sen saavutuksiin tähän asti.
Teini-ikäisenän kuvittelin, että menisin naimisiin viimeistään 25-vuotiaana ja muutama vuosi siitä minulla olisi jo ensimmäinen lapsi. En ole nyt 29-vuotiaana naimisissa eikä minulla ole lasta. Ja hyvä niin. Epäilen vahvasti, että jos olisin mennyt naimisiin alkuperäisen ’aikataulun’ mukaan, olisin todennäköisesti valinnut itselleni sopimattoman kumppanin. Kyllä tässä on niin paljon enemmän tullut järkeä päähän viime vuosien aikana. Ja toivottavasti tulee edelleenkin. En nimittäin tiedä osaisinko nytkään valita mahdollista loppuelämäni kumppania, varmaan menisi metsään.
Lapsista en myöskään tällä hetkellä haaveile. Rakastan kummilapsiani ja työni puolesta olen paljon muutenkin lasten kanssa tekemisissä, mutta en todellakaan kaipaa omaan elämääni lapsia juuri nyt. Voi olla, että mieli vielä vaihtuu, mutta tällä hetkellä ajatuksissa on se, että en mahdollisesti koskaan tule hankkimaan lasta. Ja tiedän, lapsia saadaan, niitä ei hankita, mutta ymmärrätte varmasti pointtini. Nuorempana halusin nimenomaan itse kokea raskaanaolon, mutta nyt olen kallistunut adoption kannalle, jos joskus lapsensaaminen olisi ajankohtaista.
Minulla on tällä hetkellä ihana (vuokra-)koti hyvällä sijainnilla. ASP-tilin avasin vuosi sitten ja olen omasta mielestä saanut sinne kasattua ihan hyvän potin. Tosin Helsingistä ei sillä rahalla vielä asuntoa hankita, eli eiköhän muutama vuosi mene vielä säästäessä ja vuokralla asuessa.
Pidän omasta työstäni ja olen siitä onnellisessa asemassa, että minulla on vakiduuni alalla, jossa harvemmin yt-neuvotteluja näkee. Oma ammatillinen kehittäminen on ollut mielessä, mutta mitään ratkaisuja suuntaan tai toiseen ei ole tullut tehtyä.
Olen tällä hetkellä erittäin kiitollinen perheestäni (pitäisikin tehdä aiheesta postaus jossain vaiheessa) sekä useasta aivan ihanasta ystävästäni, voisin vaikka houkutella muutamaa heistä antamaan haastattelun tänne blogiin ;).
Vaikka kaikki ei elämässäni ole aivan sataprosenttisessa reilassa, niin tällä tytöllä ei todellakaan ole varaa valittaa. Paljon olen saanut ja toivottavasti myös antanut.
Tämä postaus on kyllä ollut sellaista ajatuksen virtaa, että huhhuh. Alkurivejä kirjoittaessani en todellakaan tiennyt millainen postaus tästä tulisi ja miten se päättyisi. Mutta lopuksi haluan kyllä kiittää juuri sinua, joka tätä postausta luet. Olen blogannut vasta muutamia kuukausia, mutta tämä aika on ollut erittäin antoisaa ja haaveissa olisi tätä aktiivisesti edelleen jatkaa. Olen ollut erittäin kiitollinen jokaisesta tykkäyksestä, kommentista ja kävijämääristä, joita olen Google Analyticsin avulla lähes päivittäin seuraillut. Eli iso kiitos teille kaikille sekä tietenkin Lilylle, joka on ollut hyvä koti blogilleni.
P.S. Kategorioiden valinta tälle postaukselle oli erittäin vaikeaa, niin useaan laatikkoon olisin halunnut ruksin laittaa 😉
