Tonnikalamunakas

image.jpgMunakas on siitä kiitollinen ruokalaji, että siihen voi tunkea vaikka mitä; erilaisia juustoja, kasviksia, maitotuotteita, eri lihoja jne. Tällä kertaa munakas höystettynä purkkitonnikalalla, sipulilla, juustolla ja kermalla.

image.jpg

Pannulle ensin tonnikalaa, valkosipulia ja sipulia.

image.jpg

Toiseen astiaan pari munaa, loraus kermaa ja juustokannikan loput raastettuna (itse käytin basilika-valkosipulijuustoa) ja kunnon sekoitus.

image.jpg

Lisää munamassa pannulle lämmenneen tonnikala-sipulimössön päälle.

image.jpg

Itse kääntämistä varten jouduin pilkkomaan munakkaan muutamaan osaan, jotta sain flipattua ne ympäri. Munakasta ei kannata paistaa liian ’kuivaksi’, jotta mehevyys säilyisi. Hyvää perusruokaa sellaisena päivänä, kun keittiössä ei jaksa huhkia pitkään 🙂

 

 

 

 

Koti Ruoka ja juoma DIY

Jauheliha-sienikastike

image.jpg

Löysin yhtenä päivänä Lidlistä ruskeita herkkusieniä sopuhintaan ja pakkohan se oli lykätä rasiallinen niitä ostoskoriin. Alunperin oli ajatuksena tehdä niistä soppaa tai pelkkää sienikastiketta, mutta kun jääkaapista löytyi puoli pakettia jauhelihaa niin päätin yhdistää nämä kaksi samalle pannulle.

image.jpg

Tähän herkkukastikkeeseen tuli n. 200 g jauhelihaa, puoli pakettia ruskeita herkkusieniä (reilu sata grammaa), muutama kevätsipuli kokonaan silputtuna, mausteita ja kermaa. Jääkaappiin oli jäänyt edellisestä ateriasta about kourallinen uunissa paahdettuja parsakaalia ja lykkäsinkin ne kastikkeeseen tuomaan vähän väriä. Lisukkeena spagettia. 

image.jpg

Rippeet <3

 

 

 

 

 

 

Koti Ruoka ja juoma DIY