No hupsista *aatana vaan, kuinka on aika taas vierähtänyt!

Viimeksi kirjoittanut marraskuussa työttömyyden tuskasta. Nyt sitä elellään jo kesähelteitä. Olen ollut ihan äärettömän väsynyt viime aikoina. Ollut aika haipakkaa tämä elämä. Viimeisimpänä ollut lapseni synttärit, jotka aina avaa kesän. Taas perheen kanssa leivottiin ja hössötettiin kaikenlaista kaunista ja kivaa synttäreille, järjestimme jo toista kertaa peräkkäin puutarhajuhlat. Joka vuosi ihmettelen, miten vanhemmat eivät jaksa itse järjestää, vaan pitävät ankeita Hoplop-synttäreitä, joissa tarjottaviin kuuluu melkein vakiona jäätelöä ja popcornia. Oman lapseni synttäreille haluan vähintään sen 7 eri sorttia tarjottavaa sekä kauniin ympäristön. Mikä on muuten uskomattoman noloa, noissa lastensynttäreillä, jotka järjestetään noissa sisäleikkipuistoissa, lasten mukana tuleville aikuisille ei anneta ainakaan enää Leo´s leikkimaassa edes ilmaista kahvikuponkia – wow! Itse olemme ruokkineet lastensynttäreillä myös mukana keikkuvat vanhemmat. Olisi mielestäni noloa rajata tarjottavat vain lapsille. Vaikka talven ja kevään mittaan olimme lukuisissa tällaisissa lastensynttäreillä, lapseni on suosittu, joihin piti äidin varata itselleen eväät mukaan. Lastenkutsujen jälkeen olen kuitenkin sen verran väsynyt, että alkaa houkuttaa synttäreiden ulkoistaminen – silti en tule sitä ikinä kuitenkaan tekemään =).

Istun tällä hetkellä toimistossa, joka on tällainen lasikuutio. Lasia lattiasta kattoon. Saan viettää yleensä aikaa täällä yksin. Eli minulla on siis toimisto, eli olen siis vihdoinkin työllistynyt! Tämä oli työpaikka, jonka hakemukseen purnasin heti palkkaa. Sainkin jo työhaastattelussa puhuttuani itselleni palkankorotuksen. En alun perin edes halunnut tätä työpaikkaa. Ajattelin, että en ymmärrä tällaisesta teknisestä alasta, jonka parissa teen toimistohommia, yhtään mitään. Letkeän rennon pomoni pitäessä minulle koulutusta, näytin varmaan aika paniikissa olevalta, sillä hän on ollut suorastaan jopa yllättynyt, kuinka nopeasti pääsin kärryille. Sijaistan henkilöä, joka halusi vetää happea vähän pidemmän kesäloman merkeissä. Tämä työ siis loppuu kesän jälkeen. Valitettavasti ja onneksi. Nämä 4 kuukauden työrupeamat alkaa olla se minun juttu. Sisään työtehtäviin ja yhteisöön, ennen kuin ehtii kyllästyä, niin ulos. Lomarahat kainalossa kohti seuraavia kokemuksia. Eilen itseasiassa hain aikalailla unelmatyöpaikkaani, pidetään kaikki pitkät ruumiinosat pystyssä, että saisin kyseisen paikan. Uskon, että kaikella on tarkoitus. Tuohon työpaikkaan olen tutustunut entuudestaan muissa merkeissä. Tästä nykyisestäkin työstä kerään taas paljon kokemusta. Nyt on ollut hauskaa tutustua myös miesvaltaiseen työhön. Asiat hoidetaan, mutta taustalla säilyy rentous. Minulla on myös ollut erikoinen tai erityinen pomo, sillä hän on useaan otteeseen kehunut minua jo lyhyessä ajassa. Olen aina ollut sitä mieltä, että hyvä johtaminen on sitä, että osataan antaa myös porkkanaa työntekijälle (eli hyviä sanoja).

Eilen oli jännittävä päivä myös siitä syystä, että olin yliopiston pääsykokeissa. Oli todella bitter-sweet kokemus se. Keväällä päätin lähteä opiskelemaan sosiaalityötä, sillä minulla on itselläni sosiaalitieteiden maisteripaperit olemassa, mutta työpaikoista käyn kisaa sosiaalityöntekijöiden pätevyyden omaavien henkilöiden kanssa. Sosiaalityötähän voi opiskella sekä yliopistossa että ammattikorkeakoulussa. Yliopistossa tutkinnosta tulee ylempi korkeakoulututkinto. Olen rehellinen. En olisi kaivannut paluuta opiskeluiden pariin, jos olisin löytänyt itselleni kevään aikana vakityön. Toisaalta oli kiva tarttua johonkin älylliseen työttömyyden aikana ja ennen kuin pääsykoemateriaaleja edes julkaistiin, luin jo sosiaalityön yleisiä teoksia pohjalle.

Olen outo tyyppi. Pelkään kuollakseni mennä deiteille ja tavata miehiä, mutta pääsykoetilanteet ovat minulle piece of cake. Mietin, että näinköhän lukeminen jää, kun aloitan työt. Toisin kävi. Työni on ollut totaalisen uusi aluevaltaus minulle ja työyhteisö netin välityksellä miesvaltainen. Olen kaiken luppoajan käyttänyt töissä pääsykokeisiin lukemiseen. Motivaationi sekä töitä että opiskelua kohtaan on ollut itsestänikin ihailtavaa. OIen myös löytänyt elämääni muita mielenkiinnon kohteita miesten lisäksi, mikä on ollut ihanaa. Työttömänä olin niin tylsistynyt, että jaksoin pelata aivan liikaa deittiappien kanssa ja ne miehet keitä tapasin, veivät kyllä uskoa ja luottamusta nykyajan deittimaailmaan ja ihmisiin. Onneksi vieroituin nyt heistä. Kesällä en ole ikinä ollut muutenkaan romantiikan perään. Mielestäni ihoon liimautuvat vaatteet ja kesähelle ei ole seksikästä, vaikka olen tämän mielipiteen kanssa varmaan vähemmistössä. Olen horoskoopiltani vaaka ja totaalinen syksyn lapsi (nyt rakastan kyllä myös kevättä ja kesää) ja silloin romanttinen ja rakkaudennälkäinen vamppi nostaa vasta päätään. Sitä hei odotellessa!

Takaisin vielä pääsykokeisiin ja siihen, kuinka en jännittänyt yhtään. Olo oli kuitenkin bitter-sweet kuten jo kuvailin, minua suorastaan vitutti siellä luentosalissa! Olen aikoinaan alle 25-vuotiaana hakenut ja päässyt yliopistoon, se oli minulle vielä tosi iso juttu, sillä minun opintotaival ja motivaatio on ollut vaihteleva. Oli suorastaan ihme, että sain lopputyöni eli gradun tehtyä, jouduin monen monta kertaa hakemaan lisäoikeutta opiskeluun, eikä minua lopulta edes kukaan ohjannut sen työn kanssa. Oh well, olen aika itseohjautuva tyyppi muutenkin. Pointti on se, että olen kuitenkin elänyt tämän elämänvaiheen jo kerran. Toisaalta oli kutkuttavaa kävellä vuosien jälkeen kampuksella ja miettiä, miten minä olen muuttunut? On tullut lisää elämänkokemusta sekä esimerkiksi kiloja, mutta tajusin olevani paljon itsevarmempi, mitä silloin kun viimeksi astelin pääsykokeisiin. Alan olla nyt aikuisen naisen iässä, olen äiti, olen tehnyt hyvin erilaisia työtehtäviä ja tavannut valtavasti uusia ja erilaisia ihmisiä, työskennellyt erilaisissa työyhteisöissä. Kohdannut haasteita ja saanut paljon henkistä vahvuutta.

Pääsykokeisiin osallistujissa oli varsin eri-ikäisiä osallistujia. Minulla oli varma tunne, sillä olin oikeasti valmistunut hyvin. Kysymykset oli kyllä tehty todella vaikeiksi. Minua vaivasi koko ajan se ajatus, että mitä oikeasti teen täällä. Yritin rauhoittaa itseäni sillä, että ihmisten elämät rönsyilevät muillakin sinne tai tänne. Aina välillä tulee uusia alkuja ja miksi en voisi ottaa tätä sellaisena mahdollisuutena, että voin opiskella nyt ihan erilaisia juttuja,  mitä viimeksi. Nyt olen kasvanut ihmisenä niin paljon ja olen muuttunut entisestä introvertistä ekstrovertiksi ja uskallan sanoa ja saan suuni auki. Nyt vaan uutta kohti täysillä ja pitää ottaa vastaan se, mitä elämä tarjoilee. Motivaatio tuntuu olevan nyt kohdillaan. Mietin että työn luppoaikoina voisin alkaa vaikka kirjoittamaan kandia pöytälaatikkoon. Aihekin taitaa olla jo valmiina. Työttömyyskokemusasiantuntija aiheena puhuttelee minua kovasti. Saisin kopsattua suoraan hyvää pohdintaa jo täältä blogistakin :D.

Rakkaalla lapsellani oli myös tällä viikolla esikouluun tutustuminen. Hän sanoi, että se oli oli hänen tähän asti jännittävin päivä ikinä! Sinne kun tyttöseni asteli rohkeasti ja taakseen katsomatta, aikuiset jäivät odottamaan pihalle, niin itkuhan siinä tuli äidille <3 Kyllä tämä kuusi vuotta on mennyt luvattoman nopeasti. Olisipa kyllä hauska skenaario, että minä tulisin yliopistolta ja nappaisin lapseni välimatkalta mukaan ja yhdessä me opiskelijat mentäisiin kotiimme. Vielä kotiin, joka pitkästä aikaa tuntuu siltä, että siihen haluaisi asettua pidemmäksikin aikaa. Elämme kyllä jänniä aikoja, miten kaikki asettuu, mihin tämä elämä taas vie. Siinä onkin tämän elämisen taika ja suola! Hyvää kesää kaikille,  nautitaan tästä kaikki kykyjemme mukaan, oltiin lomalla tai ei. Itse tästä starttailen seuraavaksi kesädekkarin, sillä näyttää tulevan taas rauhallinen työpäivä. Vai karkaisinko uimaan välillä…

Jään parin viikon päästä jälleen työttömäksi. Ihme kyllä ei ole minkäänlaista paniikkia. Jääpä taas aikaa blogin kirjoittamiselle, vitsi vitsi. Yleensä olen aika nopeasti työllistynyt. Toki mistä sitä ikinä voi tietää, mitä tapahtuu.

Tulin tänään kaupungille lounaalle ystäväni kanssa. Tästä jäin kirjastoon läppärini kanssa. Tarkoitus oli nimenomaan tulla kirjoittamaan työhakemuksia. Tuo monikko on kyllä liioittelua, sillä tuntuu että tarjolla on vain satunnaisia työpaikkoja muutenkin. Satuin istumaan lähelle sellaista paikkaa, missä ensin luin pääsykokeisiin, sitten tentteihin ja missä lopulta yritin edistää graduani. Ympärillä on nytkin ahkerasti läksyjään tekeviä nuoria lukioikäisiä. Tuntuu enemmän kuin turhauttavalta, että täällä sitä istutaan taas. Valmistumisesta on jo vuosia, graduani tehdessä en aina uskonut sen tulevan koskaan edes valmiiksi. Oman alan työt ovat pysyneet pelkkänä haaveena ja taas kerran ollaan uuden alussa. Tekisi mieli huutaa noille nuorillekin, että menkää elämään elämäänne, tuo ahkera opiskelu täällä kirjaston hiljaisten seinien sisällä ei takaa mitään! Pitäisivät varmaan minua kreisileidinä.

Keskitytään VÄLILLÄ kivempiin asioihin. Tai kivoihin ja kivoihin, miten senkin nyt ottaa. Viikonloppuna vihdoinkin näin nyt toisen miehen eroni jälkeen. Kahdet deitit on käyty läpi siis. Yhden kesän aikana käyty läpi siis kahdet deitit. Hidasta toimintaa, mutta minun kohdallani edistystä! Deittikumppanini vei minut ajassa taaksepäin teiniaikoihin. Johtui varmaan siitä syystä, että hän oli minua 10 vuotta nuorempi (apua!!!!!!). Tämä nuori miekkonen ajoi luokseni pääkaupunkiseudulta ja aika pian kävi ilmi, että hän ei ollut kyllä minun tyyppiäni. Hän oli pitkä, komea, suloinen, erilainen. Hän oli myös liian nuori, nörtihkö ja suoraan sanottuna liian kiimainen. Olisin tarvinnut nippusiteitä, että olisin saanut tämän nuorikon vaeltavat kädet pysymään aisoissa. Toki olen muutenkin vanhanaikainen nainen (kiusallinen yskäisy), en yleensä pussaile ensimmäisellä tapaamisella, mutta kyllä tuo 192 cm pituus ja vetovoima vei kyllä mukanaan. Pussailuun kyllä vain. Olen päässyt niin sanotussa puumailussani siis vain ykköspesälle. Kun yritin tämän henkilön kanssa keskustella, huomasin, että muun laista vetovoimaa meillä ei sitten olekaan. Nuorempana tuo fyysinen vetovoima olisi voittanut, tämän ikäisenä se ei enää riitäkään. Nuorikko olisi voinut myös pukeutua kivemmnin sekä tuoda mukanaan jotain. Tämä blogini taitaa olla suht harvalukuinen, mutta jos tällä on yksikin mieslukija, niin aina kun naisen luokse mennään ensimmäistä kertaa, hänelle viedään mukanaan jotain! Minäkin veisin miehelle tai muulle henkilölle, jos olisin menossa ensimmäistä kertaa hänen kotiinsa. Pitääkin kirjoittaa joku kerta kultaisen käytöksen blogiteksti.

Eli viimeisin kirjoitukseni tyyntä myrskyn edellä ei ihan ottanut vielä tuulta alleen. Olin muuten ehtinyt aloittaa tätä teksin kirjoitusta jo pari kuukautta sitten (apua taas. miten aika oikeasti menee noin äkkiä… ), mutta sujuvasti jatkan nyt siitä. Minusta oli siis tulossa työtön ja nyt olen virallisesti työtön, *ittu. Kuten arvelinkin, tämä ei ole ollut minulle helppoa. Ei sitten laisinkaan. Nyt on hyvä fiilis ja istun itseasiassa Ikean kahvilassa kirjoittamassa tätä tekstiä. On tähän mahtunut kuitenkin ja muutama masisteluaika, osittain pms:stä johtuvaa, mutta kyllä työttömyys on kaikessa kirjossaan ihan kamalaa, jollei sitten tykkää olla toimettomana kotona. Työttömyys passivoittaa, masentaa, erakoi ihmistä ja mitä vielä. Leimaa, köyhdyttää, yleisesti *ituttaa ja muuta mukavaa. Minäkin olen kuitenkin tehnyt vaikka ja mitä, aktiviisesti aina hakeutunut töitä kohti. haaveillut urasta, suorittanut jo yhden korkeakoulututkinnon, ollut yrittäjänä ja vaikka ja mitä ja tässä sitä taas ollaan onan elämäni työttömyyskokemusasiantuntijana – mitä  *ittua oikeasti?

Olen ollut nyt tämän työttömyysaikani aikana 3 kertaa työhaastattelussa, tänään tehnyt jo parit työhakemukset ja silti sitä tässä vapaana vaan pyöritään. Työttömyydessä on sekin ristiriita, että sinulla on vapaus ja kaikki aika, mutta sinulla ei ole rahaa tehdä mitään mukavaa. Tänne Ikeaankin tulin sen vuoksi, että täällä saa tuolla heidän kanta-asiakaskortillaan ilmaisen kahvin ja muutenkin täällä on edullista ja ei ole liikaa näin päiväsaikaan meteliä. Olen aina rakastanut Ikeaa. Olen joskus ollut töissäkin Ikeassa! Hyvä Ikea! Olisi niin upeaa saada miellyttävä työ, jotta voisin alkaa maksamaan vaikka autolainaa, nykyinen autoni on taas tehnyt temppujaan ja tälläkin hetkellä ajelen isäni autolla. Ei olisi varaa ajella ollenkaan, mutta on virkistävää napata välillä tämä tietokone mukaan ja lähteä kotoa pois, kyllä sitä vähemmästäkin alkaa seinät kaatua päälle.

Nyt olisi aikaa vaikka ihastua ja rakastua, mutta missä ovat mielenkiintoiset miehet? Ei missään, ainakaan muutaman käyttämäni nettisovelluksen peruteella. Parin miekkosen kanssa keskustelen, mutta hekin ovat niin syvällä friendzonessa,  itseni sinne tunkemina, että sieltä ei päästetä heitä enää pois, ei armoa, ei pelastusrengasta hukkuville! 🙂 Ehkä se onkin heidän oma pelastuksensa, asioilla on aina kaksi puolta. Aion vapauttaa tämän blogin nyt tällaisena tynkänä, ettei jää vaan toista kertaa kesken. Nyt on aikaa tulla aktiivisemmin kirjoittamaan. Mitäpä sitä muuta tekisi työttömänä, kun kirjoittelisi omia hömppäjuttujani ylös. Pitäisi alkaa muutenkin vähän enemmän irroittelemaan ja elämään taas, olen tuudittautunut johonkin ”minulle ei tapahdu mitään” mentaliteettiin. Tuntuu, että en kestä minkäänlaista kipua. En krapulaa, en sydänsuruja ja nämä rajoittavat vähän elämää. Muistan ajan, kun kuuntelin Gimmeliä (kuka hei muistaa vielä kyseisen bändin??) ja he lauloivat Sydän pliis särkekää ja minä mietin, että niinpä, sydämeni pliis särkekää, mut mitä hittoa hei, se sattuu, ai *aatana sentään!