Mihin romanttiset runot katosivat?

Etsin erästä blogipostaustani varten Shakespearen ruusuaiheista sitaattia. Samalla törmäsin romanttisiin runoihin ja suuriin sanoihin rakkaudesta ja ruusuista.

Mihin katosivat entisaikojen kaihoisat rakkausrunot  ja romantiikka? Missä ovat meidän ajan suuret rakkausrunoilijat kuten Keats, Shelley, Neruda ja Blake? Missä ovat nykyajan vastineet kauniille sanoille, jotka jäävät elämään ikuisiksi ajoiksi? Missä ovat sanat, joita vain todellinen rakkaus kirvoittaa.

Monissa romanttisssa elokuvissa rakkaustarinalle ominaista on nippu rakkauskirjeitä, jotka toinen päähenkilöistä on säästänyt vuosikymmenien takaa. Mitä meillä on nykyisin? Whatsapp viestit joissa on sydänhymiöitä ja lyhenteitä? Kauppalaput, muistilaput, ja arki joka tursuaa jopa runoihin. Tunnistaisimmeko romanttisten runojen arvoa enää?

Muistan kun kaverini alkoi vuosia sitten tapailla erästä henkilöä, ja tämä henkilö oli kirjoittanut kaverilleni laatikollisen runoja. Sen sijaan, että olisimme olleet liikuttuneita toisen tunteiden palosta, rohkeudesta ja kyvystä ilmaista tunteitaan, nyrpistimme nenäämme ja totesimme että mikä outo tyyppi! Olihan silloinen käsityksemme parisuhteesta Sinkkuelämän ja Cosmopolitan-lehden artikkelien kyllästämä. Ajatuskin rakkausrunoja kirjoittavasta miehestä oli kaukainen, ja lähimpänä kirjallista tuotosta oli lappuset joita toiselle jätetään aamulla töihin lähtiessä. Emme siis edes tunnistaneet romanttista kosiskelua vaikka sitä oli edessä laatikollinen.

Milloin maailmastamme katosi kauniit rakkausrunot, ja herkät sanat? Vai ovatko ne kadonneet minnekään, ehkä niille ei vaan enää riitä tilaa somemaailmassa jossa kaiken täytyy viihdyttää ja tehdä vaikutus ensimmäisten sekuntien aikana.

 

She Walks in Beauty
She walks in beauty, like the night
Of cloudless climes and starry skies;
And all that’s best of dark and bright
Meet in her aspect and her eyes;
Thus mellowed to that tender light
Which heaven to gaudy day denies.

– Lord Byron