Ihmemaassa eli I love me-messuilla
Mun messuille lähtö sunnuntaina alkoi hienosti…luulin että mulla on vielä tunti aikaa lähtöön, ja venyttelin alusvaatteissani kun kaverilta tuli viesti että ”lähdin tulemaan”…öö juna lähteekin siis puolen tunnin päästä. Ei puolentoista tunnin päästä.
Siinä meni ajatus harkitusta asukokonaisuudesta. Mustaa päälle, lakki päähän ja Martensit jalkaan.
Junaan ehdittiin ja siellä tsekkaan kameran…joo, eipä tietenkään siinä ole muistikorttia, koska purin edellisen päivän kuvat ja kortti jäi niille teille. Siinä vaiheessa oli todella vähän ”I love me” fiilis!
Messuille pääsy kuitenkin korvasi kaiken. Kun näin messualueen, mulla unohtui mun tärpit saman tien ja mun teki vaan mieli juoksennella kojulta toiselle.
Raakasuklaata tuli nautittua kiitettävät määrät päivän aikana :D. Ja ensimmäistä kertaa kävin hyvässä kasvisruokabuffetissa Wicked Rabbitissa.
Messut olivat mun mielestä 10/10. Löysin mm. Jen Sinceron You are a badass kirjan, 3 lupaavaa luomudeodoranttia, joista oma postaus myöhemmin, ihmeelliset vihreät silmänalusnaamiot ja vaikka mitä! Törmäsin myös itselleni uuteen luonnonkosmetiikkamerkkiin joka hurmasi mut täysin, mutta siitäkin oma postaus myöhemmin.
Ylipäätään luonnonkosmetiikan valtava tarjonta ilahdutti mua aivan suunnattomasti! Olin seota ja kyllä, ylitin budjettini.
Tässä kuvia messutunnelmista, puhelimella mentiin tällä kertaa…
Odotan innolla ensi vuoden messuja!