Mitä mä saan syödä
Kaksi ensimmäistä puhdistuskuurin postausta keskittyivät valitettavasti enemmän siihen mitä koen vaikeaksi, eli sokerin pois jättämisen. Jopa siinä määrin että olen unohtanut täysin kertoa kaikkia hyviä juttuja joita olen tässä löytänyt!
Ja sokerirouskuille tsempiksi, se makeanhimo hellittää, isänpäivänä eteeni lastattiin korvapuusteja, Juhlapöydän kohvehtirasia (mun heikkoudet) ja sekalainen määrä muita herkkuja. Ja mä join coolisti teetä! Siis tämä on onnistuminen!
Nämä kookosjugurtit, en ollut näitä aiemmin maistanut, mutta en luovu näistä enää ikinä! Sopivat vegaaneille ja toisin kuin kaurajugurtti, nämä ovat kauniin valkoista ja toimivat myös mm. tsatsikin pohjana.
Vihersmoothiet, nämä olivat jostain syystä unohtuneet. Nyt olen palannut smoothieiden pariin ja vihersmoothie saa jäädä pysyvästi päivän ruokalistaan. Olen miettinyt miksi kookosvettä laitetaan smoothieihin, ja Solja kertoi että kookosvesi imeytyy ja kosteuttaa koostumuksensa ansiosta tavallista vettä paremmin. Kookosvesi palauttaa nopeammin urheilusuorituksen jälkeen ja se auttaa myös ruuansulatusta. Sillä on myös lukuisia muita hyötyjä.
Tein siemennäkkäriä lauantaina ja siitä tuli oikein syötävää.
Tee on mun lempijuomia, ja tässä puhdistuskuurilla siitä on myös tullut mun jälkiruoka.
Nämä juomasekoitukset pidän varalla jos nälkä yllättää eikä saatavilla ole mitään sopivaa. Näin ei tule sorruttua missään tilanteessa.
Tämä tattarinäkkäri! Siis miten mä olen pärjännyt ilman tätä! Yksi aamupaloistani on tämä näkkäri avocadolla. Ja kuulostaahan tuo ”bread of flowers” ihan joltain haltijaruualta :).
Kvinoa on tullut tutuksi. Yksi lemppari resepteistäni tällä puhdistuskuurilla on lämmin kvinoa-kasvissalaatti johon tulee kvinoaa, paprikaa ja kesäkurpitsaa.
Näin puhdistuskuurin puolessa välissä voin todeta että kertaakaan koko viikon aikana vatsa ei ole ollut turvonnut, ruuan jälkeen ei ole vetämätön olo, eikä närästä. On vain hyvä puhdas olo.
Pelkäsin hieman että miten iho reagoi, koska puhdistuminen puskee myös ihosta läpi, mutta iho tuntuu vaan pehmeältä ja kuulaalta.
Sokerin lopettaminen nimittäin näkyy ihossa jo muutaman päivän jälkeen.
Tässä vielä tuo kvinoasalaatin ohje:
Lämmin quinoa-kasvissalaatti (iso annos)
0,5 pakettia quinoaa
1 kesäkurpitsa
1 sipuli
2 paprika
5 oksaa lehtikaalia
2 rkl kookosöljyä
1 tl suolaa
0,5 tl mustapippuria
tuoretta persiljaa
Ohje: Keitä quinoa ohjeen mukaan. Pilko kasvikset suupaloiksi (lehtikaali joko raakana tai kuullotettuna) ja kuullota niitä kookosöljyssä muutama minuutti niin, että ne hieman pehmenevät. Sekoita quinoa ja kasvikset keskenään ja mausta persiljalla. Salaatti on valmis!
Lisää tietoa, vinkkejä ja hyviä reseptejä löydät Soljan IG:stä ja blogista -> @healthbysolja