Persikkaiho

IMG_8480.PNG

Iho-ongelmat. Mulla on aina ollut ongelma rasvoittuvan sekaihon kanssa. Teini-iässä posket olivat jossain vaiheessa aika pahassa kunnossa ja jouduin käyttämään niihin reseptillä saatavia ihonhoitotuotteita. Prosessi oli pitkä ja kivinen. Jossain vaiheessa mun haaveena oli vaan että kehtaisin käyttää jälleen poninhäntää. Onneksi selvisin ilman mitään pahempia arpia. Ehkä kiitos kuuluu äidilleni joka vei ajoissa ihotautilääkärille ja patisti hoitamaan ihoa silloinkin kun ei huvittanut. (Ja kiitos äiti myös siitä että olet patistanut käyttämään silmäänympärysvoidetta ja ostanut mulle ekat purkit.)

Olin siis melko tyytyväinen kun suuret epäpuhtaudet lähtivät.

Silti pieniä epäpuhtauksia, mustapäitä yms ihossa oli silti, ja on ollut aina. Vaikka hoidan ihoani omasta mielestä hyvinkin säntillisesti.

Noin vuosi sitten tähän tuli näkyvä muutos, ja nyt ihollani on silloin tällöin tietystä kuukauden ajasta tai stressistä johtuva näppy, mutta ei juuri koskaan mitään ”peiteltävää”.

Luin paljon aiheesta eri juttuja, ja olin tietysti sitä ennenkin lukenut. Vanhaa tietoa oli että pitää juoda paljon vettä, en useimmiten kuitenkaan muistanut juoda. Ja suklaa, tupakka ja rasvaiset ruuat on pahasta. Niinpä, olet sitä mitä syöt ja se näkyy ulospäin. Se mitä en ollut lukenut aiemmin oli se että kahvikin voi aikaansaada epäpuhtauksia ja vaikuttaa ihon kuntoon. Päätin kokeilla ihan huvikseni mitä tapahtuu kun teen pieniä muutoksia.

– jätin kahvin ja siirryin vihreään teehen

– huuhtelen aamuisin kasvot pelkällä vedellä (luin että Salma Hayek tekee näin :))

– jätin sokerin

– juon ainakin puolitoista litraa vettä päivässä

– syön helokkiöljykapseleita

– kunnon UV-suojat kasvoilla

– kasvohoidot, sekä itsetehdyt että hoitolan. Välillä teen hunajasta tai kookosöljystä arkisin pikanaamion hampaiden pesun ajaksi.

En tiedä mikä näistä oli se ratkaiseva tekijä, ehkä se on monen asian yhteissumma, mutta se toimi. Olen nyt palannut valitettavasti sokerin pariin, mutta se ei niinkään näy epäpuhtauksina, vaan iho ei vaan ole niin kuulas kun ilman sokeria.

 

Millä vinkeillä sä olet löytänyt tiesi parempaan ihoon?

Muoti Mieli Iho Trendit
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.