Jos sä et jaksa lähteä jumppaamaan

IMG_7796.PNG

Olen yrittänyt pitää kiinni päätöksestä että liikunnasta en tingi. Vaikka olisi kuinka kiire, yritän tehdä jotain. Olen myös pyrkinyt pois ehdottomuudesta liikunnan suhteen. Ennen piti juosta ainakin kymmenen kilometria ja joka kerta kovempaa, tehdä tunnin jumppa tai joogata koko liikesarja läpi. Muuten sitä ei laskettu. Todella hölmö asenne, koska oikeastihan kaikesta liikunnasta on hyötyä.

Kun liikunnasta alkaa livetä, alkaa yleisolotila pikkuhiljaa kärsiä. Tapa jolla olen kiireessäkin  saanut liikuntaa pidettyä yllä on kotitreenit. 

Minulla on joogamatto, kahvakuula ja hyppynarut kotona. 

Juoksulenkkarit on myös hyvä ja helppo tapa liikkua. Lenkkarit jalkaan ja ulos, ei lenkin tarvitse aina olla pitkä, jo viidentoista minuutin happihyppely virkistää kroppaa ja mieltä.

YouTube on ihan paras, ja olen tainnut joskus aikaisemminkin kertoa omasta YouTube PT:stäni, Rebecca Louisesta. Rebeccan treenit ovat helppotajuisia, selkeitä ja tehokkaita. 10-15 minuutin seteistä on helppo koostaa omaan aikatauluun sopivia kokonaisuuksia. Tarjontaa on paljon, barresta nyrkkeilyyn.

Yksi perinteisempiä trrenihetkiäni on tämä: 

Laitan jonkun soittolistan soimaan, ja ensimmäisen biisin ajan lämmittelen. Tanssin ja venyttelen tai vaikka hypin hyppynaruilla. Mikä tuntuu sillä kertaa parhaalta.

Parin kolmen seuraavan biisin ajan teen kahvakuulalla perusliikkeitä, ja lopuksi teen viisi aurinkotervehdystä. Aikaa tähän menee puoli tuntia mutta kun tekee liikkeet tehokkaasti, siinä saa kunnon hien päälle.

Jos teen treenin Rebecca Louisen videoilla teen esim. näin:

Aina aluksi tämä lämmittely:

Sitten vaikka kädet

Ja vatsa

Ehkä vielä muutama video jos on aikaa ja innostusta.

Lopuksi loppulämmittely/venyttely.

Helppoja ja nopeita tapoja lisätä arkiliikuntaa. 

IMG_7795.PNG

 

Hyvinvointi Liikunta Terveys