#uraoivallus
Mä olen tosi hyvä antamaan kaikenlaisia vinkkejä. Paitsi #uravinkkejä. Mietin pitkään, että mitä mä voisin tähän sanoa. Jotain mistä olisi oikeasti hyötyä muillekin.
Minulla on aina ollut nainen esimiehenä, vaikka työskentelen miesvaltaisella alalla. Se on ollut voimavara. Olen saanut tukea, kannustusta ja mikä tärkeintä, ymmärrystä enemmän kun uskoisin, että olisin saanut miespuoliselta esimieheltä.
Yksin tärkeimmistä uralleni osuvista opeista on tullut esimiehiltäni. Nimittäin se, että miellyttämisen ja hyväksynnän hakuisuudella ei pitkälle pötkitä. Olen ollut tilanteissa joissa minun oletetaan tekevän jotain mikä ei toimenkuvaani kuulu, ja joskus saatoin vaan tehdä työn koska en osannut sanoa ei. Turha kai kertoa, että se ei varsinaisesti profiloinut minua oman alani asiantuntijana, vaan tyttönä joka tarjoili kahvit.
Opettele sanomaan ei. Opettele delegoimaan ja ohjaamaan sellaiset työtehtävät, jotka eivät sinulle kuulu, toisille. Arvosta omaa ammattitaitoasi, ja aikaasi.
Toinen uravinkki, jonka olen sisäistänyt hyvin varhain on se, että pyri tekemään jotain mistä nautit, ja jota kohtaan tunnet innostusta. Se saa sinut jaksamaan, ja tuo sisältöä elämään. Työssä tulee vietettyä aika iso osa elämästä.
Kolmas uravinkkini on terveyteen liittyvä. Älä koskaan jousta terveytesi kustannuksella. Muista priorisoida hyvinvointisi ja aika perheesi ja ystäviesi kanssa sillä tärkeimmällä statuksella. ”Työ on kuitenkin loppujen lopuksi vain työtä.” Ja tämän lauseen opin eräältä erittäin fiksulta esinaiseltani, joka on tehnyt hyvinkin kunnioitettavan työuran.
Hyvää työpäivää :)!