Hyviä hurahduksia

Olen utelias ja kokeilunhaluinen. Uskon myös, että omaa hyvinvointiaan voi optimoida. Ehkä tästä syystä katson paljon hyvinvointiin liittyviä ohjelmia, ja luen kaikenlaisia artikkeleja ja kirjoja oman terveyden ja hyvinvoinnin parantamisesta. Uskon, että meille jokaiselle löytyy keinoja kohentaa omaa oloa. Tosin se mikä sopii yhdelle, ei välttämättä toimi toiselle. Omaa kehoa pitää osata kuunnella, eikä vaan sokeasti uskoa ihan kaikkia.

En keksi nyt parempaakaan sanaa, mutta tonkiessani hyvinvoinnin ihmeellistä maailmaa, hurahdan aina välillä kokeilemaan löytämiäni juttuja. Ajattelin jakaa nyt hurahduksiani, joista koen olleen itselleni oikeastikin hyötyä.

  • kasvissyönti. Voisin sanoa että olen ollut koko elämäni kasvissyöjä. Päätin noin 12-vuotiaana, etten halua syödä lihaa. Ehkä paras päätös elämässäni. Uskon vilpittömästi, että se on ollut hyväksi terveydelleni ja edistää hyvinvointiani.
  • sitruunavesi. Juon joka aamu lämmintä sitruunavettä. Tästä näkee väittelyä säännöllisin väliajoin. Osa vannoo, että tämä on terveyttä edistävää, moni taas toteaa ettei tästä ole mitään todistettua terveydellistä hyötyä. Minusta se on mukava aamurutiini ja siitä tulee hyvä olo.
  • kahvinjuonnin lopettaminen. Taisin lukea Kimberly Snyderin blogista aikoja sitten että yksi keino jolla hän sai ihonsa epäpuhtaudet kuriin, oli kahvin juonnin lopettaminen. Blogissa oli asialle järkevän kuuloiset perustelut, joten ajattelin että, no miksen kokeilisi luopua kahvista. Ehkäpä saisin myös pienet epäpuhtaudet iholta pois. En myöskään tykännyt siitä, että olin ihan selvästi kahviin koukussa. En edes muista milloin olen viimeksi juonut kahvia, mutta en myöskään kaipaa sitä. Mielestäni ihoni voi paremmin kuin koskaan.
  • kylmät suihkut. Viimeisin hurahdukseni…Katsoin Goop-sarjaa Netflixistä, ja jakso Wim Hofista, miehestä joka hallitsee mieltään ja kehoaan hengitystekniikoiden ja kylmäharjoittelun avulla, oli todella kiehtova. Ja vaikuttava. Jopa siinä määrin, että päätin ottaa kylmän aamusuihkun osaksi rutiiniani. Se on brutaalia. En voi väittää muuta. Mutta sellaisina aamuina kun olen jättänyt suihkun väliin, oloni ei ole yhtä virkeä ja energinen. Nautin siitä energiapurskeesta, jonka jääkylmä suihku saa aikaan.
  • meditaatio. Luonteelleni meditaatio on ollut hyvin vaikea ottaa haltuun. Meditaation hyödyt ovat kuitenkin kiistattomat, ja nykymaailmassa pysähtymisen ja hetkessä olemisen taito ovat mielestäni äärimmäisen tärkeitä taitoja opetella.
  • vihreä tee. Lopetin kahvin ja otin tilalle vihreän teen. Se oli vaikea siirtymä, ja välillä aluksi vihreän teen maku tuntui jopa oksettavalta. Nyt mikään ei kruunaa päivää kuten vihreä tee kauramaidolla.
  • en pese kasvoja aamuisin. Salma Hayek kertoi jossakin haastattelussa kauneusvinkikseen sen, ettei hän koskaan pesu kasvoja aamulla. Tapa jonka hän on oppinut isoäidiltään, ja uskoo olevan nuorekkaan ihonsa salaisuus. Tietenkin päätin kokeilla tätä, onhan Salma uskomattoman upea. Uskon, että ihoni ei kuivu niin helposti ja pysyy kimmoisampana kun en  pese sitä turhaan aamuisin.
  • ei hormonaalista ehkäisyä. Minulle tämä tapa ei toiminut lainkaan. Kun lopetin, tuntui kuin olisin saanut oman vartaloni ja mieleni takaisin. Kehostani hävisi turvotus ja tuntuu että turhat kiukunpuuskat katosivat samalla.
  • kasvojooga. Tällä saa todellakin uudet kasvot. Jokaisen kannattaisi kokeilla kasvojoogaa edes lyhyesti aamuisin. Pia Korpian Instagram-tilillä on läjäpäin helppoja ja hyviä vinkkejä. Suosittelen lämpimästi tutustumaan, ja opettelemaan vaikka muutaman itselleen hyödyllisen liikkeen.
  • pätkäpaasto. Jennifer Aniston. Olin aikoinaan useamman vuoden Zone-dieetillä, koska luin että Jenniferkin oli. Sitä en suosittelisi enää kenellekään. Minulle se ei ollut järkevää. Pätkäpaasto sen sijaan on toinen juttu jonka olen omaksunut Jenniferiltä. Pääosin siksi, että se tuntuu itselle luontaiselta tavalta olla. En ole koskaan ollut aamiaisen syöjä. Jossain vaiheessa kuitenkin opettelin  syömään aamupalaa. Olin aina jotenkin tukossa, ja minulle ei tullut luontainen nälkä. Minulle pätkäpaasto tuntuu hyvältä ja luonnolliselta tavalta olla. Ja on todellinen nautinto syödä oikeaan nälkään.
  • jooga. Jooga on ollut niin pitkään osa elämääni, että en osaa enää oikein ajatella sitä minään harrastuksena. Olen aina joogatyttö sydämeltäni. Mikään ei ole keholle niin tärkeää kuin pitää huolta sen liikkuvuudesta.

Hyvinvointi Ajattelin tänään
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.