Ihonhoitorutiinit

 

IMG_0023.JPG

Kävin pari viikkoa sitten meikkikoulussa. Ensimmäisenä siellä käytiin läpi ihonhoito. Kaunis meikki lähtee hyvinvoivasta, kosteutetusta ihosta.

Joskus se on helpommin sanottu kuin tehty.

Esimerkiksi minulla oli teini-iässä akne, ja poskien iho oli ihan kamalassa kunnossa. Muistan että haaveilin siitä, että kehtaisin jossain vaiheessa elämääni pitää hiuksia poninhännällä. Onneksi äitini varasi ajan ihotautilääkärille ennen kun tilanne pääsi todella pahaksi. Sain lääkkeet jotka hoitivat ihon kuntoon. Ihossa tosin oli satunnaisia epätasaisuuksia ja epäpuhtauksia.

En ole koskaan sen jälkeen laiminlyönyt ihoni hoitoa. Tai pitänyt sen hyvää kuntoa itsestään selvyytenä. Silmänympärysvoidetta aloitin käyttämään 23-vuotiaana, kiitos jälleen äidille.

Tällä hetkellä ihoni on paremmassa kunnossa kuin koskaan. Osaksi se taitaa vaan johtua tuurista (tuntuu että joskus iho vaan räjähtää käsiin eikä siihen ole mitään järjellistä syytä!), osittain säntillisestä hoidosta ja runsaasta vedenjuonnista.

Mitä ihonhoitorutiineihini sitten kuuluu:

AAMU:

aamulla puhdistan kasvot joko vedellä tai puhdistusaineella

– suihkin kosteille kasvoille ruusuvettä, ennen ruusuvettä käytin useamman pullon Urban Decayn B-vitamiinisuihketta

– sitten taputtelen kasvoille hyaluroniseerumin, Laveran todella kevyt, lähes vesimäinen seerumi on aamulla todella näppärä ja nopea. Sen sanotaan suojaavan ihoa myös ilmansaasteilta.

– silmänympärysvoide nimettömällä taputellen silmien ympärille. Olivia Kleinin jelly on kevyt ja hoitava. Se tosin lähtee rullaamaan meikin alta jos sitä annostelee liikaa. Pienen pieni määrä riittää.

(- tähän väliin laitan paksumman seerumin jos tuntuu että iho on superkuiva)

– kosteusvoide, Mossan päivävoide on edullinen ja sen päälle voi levittää meikin aika nopeasti

Jos tuntuu että tuossa on paljon, tuotteet saa itseasiassa aika nopeastikin taputeltua kasvoille, läiskin niitä itse sitruunaveden ja ensimmäisen teekupin juonnin lomassa. Jos aikaa on todella vähän laitan suihkeen ja päivävoiteen. Kasvosuihkeet on muodostuneet mun lemppareiksi vaikka muistan aluksi miettineen että onkohan ne vähän turhia. Niillä saa ihoa kosteutettua ja niitä voi suihkia päivän mittaan lisää tarpeen mukaan.

IMG_0024.JPG

ILTA:

– puhdistus, aina! Ei ikinä meikit päällä nukkumaan. Ensin öljyllä, sitten misellivedellä ja vielä puhdistusaineella tarvittaessa

– ruusuvesi, joskus kun oikein innostun, kerrosta  tätä seitsemän kerrosta kuten korealaisessa ihonhoidossa tehdään, mutta arkena tämä menee parilla suihkauksella

– silmänympärysvoide

– tuhdimpi hyaluronihappo, tai muu seerumi, tällä hetkellä testissä on Kim Kardashianinkin suosiossa oleva retinoidiemulsio Ordinarylta

– yövoide, tällä hetkellä vuorottelen Mossan ja Supermoodin välillä

– huulirasva

Nämäkin läiskin kasvoille iltateetä juodessa.

Lisäksi kuorin ihon kerran viikossa, sekä laitan pari kertaa viikossa naamion. Tykkään esim. sunnuntai-iltaisin hemmotella itseäni ja valmistella itseäni tulevaan viikkoon.

Lisäksi olen tykästynyt erilaisiin silmänympärysnaamioihin. Ne voivat vaikuttaa kasvoilla kaikkea muuta puuhaillessa.

IMG_0025.JPG

IMG_0026.JPG

Minkälaiset on sun rutiinit? 

Kauneus Iho Meikki Testit
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.