3 kivaa löytöä

Joskus on ihan kiva tehdä sellaisia ”random” postauksia, vaikka parhaista musiikkivideoista, tai vaikka kivoista asioista kesässä. Aloitin bloggaamisen ajatuksena keskittyä luonnonkosmetiikkaan, mutta huomaan yhä useammin nauttivani erityisesti kirjoittaessani ihan muistakin aiheista. Suositeltavaa bloggaajalle olisi pysyä omassa aiheessaan eikä rönsyillä, mutta olen ollut aina hieman huono noudattamaan sääntöjä.

Innostun ja inspiroidun helposti, ja tuntuu että mieli skannaa jatkuvasti kiinnostavia asioita ympäriltään.

Tällä hetkellä suosittelen näitä kolmea:

Cindy Crawfordin eeppinen jumppavideo 90-luvulta

Tykkään treenata kotona, ja käytän aika kiitettävästi erilaisia treenivideoita ja liikepankkeja. Paras vinkki kotitreeneistä kiinnostuneelle on vaihtelu. Tee erilaisia treenejä, kokeile uutta. Näin mielenkiinto pysyy yllä. Tällä hetkellä tykkään erityisesti tehdä kunnon old school jumppia 90-luvun huippumallin Cindy Crawfordin jumppavideon äärellä. Löydät sen tästä.

Black Crowes bändin elämäkerta

Nautin lukemisesta ja musiikista, elämäkerroissa nämä kaksi asiaa yhdistyvät hienosti. Black Crowes on bändi johon ihastuin yläasteella, ja jotenkin heidän musiikki iski ihan täysillä. Black Crowes nousi hurjaan suosioon, ja myös alamäki oli yhtä jyrkkä. On kiinnostavaa päästä kurkistamaan ”kulissien taakse”.

Upeat kuvittajat Instagramissa

Olen viimeaikoina törmännyt mitä upeampiin kuvittajiin Instgramissa, ja innostuin tilaamaan blogiinkin ensimmäisen kuvituksen. Olen aina ajatellut joten hassusti, että kaikki pitää tehdä itse. Nyt päätin kokeilla kuvituksen tilaamista, ja en voisi olla tyytyväisempi. Tilasin yllä olevan kuvituksen Instagramin kautta kroatialaiselta Nikolinalta, joka löytyy Instagramista @asimpleluxuries. Haluan jatkossa tukea nuoria kuvittajia enemmänkin.Jos haluat IG-fiidiisi inspiroivia kuvituksia, ota seurantaan myös @ladieswhopaint ja @womenofillustration

Puheenaiheet Höpsöä