3 kesämeikkituotetta jotka ovat must
Kesällä oma meikkaamiseni muuttuu hieman rennommaksi. Toki se on sitä aika usein muulloinkin, mutta kesällä tuntuu vähän turhalta tehdä esim. massiivinen silmämeikki, kun se hikoilun ansiosta on hetken päästä pelkkä muisto vaan.
Harvoin kuitenkaan kuljen täysin au naturel, ja minulla on tiettyjä juttuja jotka ovat ihan must kesälläkin.
Jos joutuisin valitsemaan vain kolme tuotetta, jotka ovat olennainen osa kesälookkiani, lista on vuodesta toiseen aika samanlainen.
- aurinkopuuteri. Meikki on vaan aivan eri maata kun sen viimeistelee aurinkopuuterilla. En todellakaan säästele aurinkopuuterin käyttöä, vaan tupsuttelen sitä reippaalla kädellä otsaan, poskille ja nenän päälle. Valitsen kohdat niin, että aurinkopuuteria on kasojen korkeimmissa kohdissa, eli niissä joihin aurinkokin osuisi ensin. Kesällä parhaan luomiväri saa myös aurinkopuuterista. Boho Greenin aurinkopuuteri on täydellinen, se ei kimalla mutta ei myöskään ole tunkkainen, vaan kaunis pehmeän pronssinen.
- kynsilakka varpaissa. Jos varpaankynsiäni ei ole lakattu, ja laitan sandaalit, minulla on melkeinpä yhtä alaston olo, kuin ilman housuja. Varpaankynsissä on aina vaalea lakka. Tänä kesänä Yves Rocherin täysin vegaaniset ja kasvipohjaiset lakat ovat erityisen kovassa suosiossa.
- itseruskettavat. Me kaikki tiedetään tämä yhtälö, ruskettunut iho näyttää niin kivalta, mutta rusketus ei tee iholle hyvää. En keksi yhtäkään hyvää syytä hankkia aitoa rusketusta, kun purkista saa juuri mielensä värin. Mun kesälook on aina ruskettunut, mutta väri tulee purkista. Lavera ja Eco by Sonya ovat ehdottomasti parhaat itseruskettavat joita olen käyttänyt, ja siis olen testannut näitä loputtomat määrät. Laveran itseruskettava on tuote, jota uskallan suositella aloittelijallekin. Vaikka olen välillä levittänyt sen huolimattomastikin, en ole saanut sillä mitään mokia aikaan. Väri on iholla superkaunis, ja kuluu pois siististi.
Miktä kolme tuotetta ovat sun kesätyylille tunnusomaiset?