Miksi valita luonnonkosmetiikka?
Kun aloitin blogini, valitsin blogin pääteemaksi luonnonkosmetiikan. Pikkuhiljaa aihepiiri on laajentunut käsittelemään paljon muutakin. Samalla kolmessa vuodessa luonnonkosmetiikka on kasvattanut suosiotaan tasaisesti.
Uusia luonnonkosmetiikkatuotteita ja brändejä nousee kuin sieniä sateella. Vaikka suhtaudun kaikkeen uuteen innokkaana ja uteliaana, tulee välillä melkein ähky. Ei ehdi kunnolla tutustua tuotteisiin, ja loistavakin brändi saattaa jäädä vieraaksi tai jopa unohtua. Luonnonkosmetiikan kanssa on edelleen myös helppo mennä harhaan, monissa tuotteissa mainonta antaa ymmärtää vaikka mitä, mutta itse sisältö onkin ihan muuta kun luonnonkosmetiikkaa. Tuotteissa on myös usein erilaisia symboleja ja logoja, jotka eivät itseasiassa vielä takaa mitään.
Kun itse intoilee luonnonkosmetiikkakuplassa, erehtyy myös välillä luulemaan että aihe on kaikille yhtä tuttu. En myöskään halua olla jyrkästi vain pro-luonnonkosmetiikka, hyviä tuotteita löytyy synteettiseltäkin puolelta. Joitakin toimivia tuotteita on edelleen haastavaa löytää luonnonkosmetiikan puolelta. Haluan kuitenkin aina pääsääntöisesti valita luonnonkosmetiikkaa, etenkin jos levitän tuotetta isolle pinta-alalle tai esimerkiksi huuliin.
Miksi päädyn mieluiten luonnonkosmetiikan puolelle?
- luonnonkosmetiikka on aina eläimille eettisesti valmistettua, eikä sitä (eikä käytettyjä ainesosia) koskaan testata eläimillä. Näin voi turvallisin ja hyvin mielin nauttia tuotteista, koska tietää ettei kukaan ole joutunut niiden eteen kärsimään.
- luonnonkosmetiikan perusajatus on se, ettei se sisällä ihmiselle, eliöstölle tai luonnolle haitallisia ainesosia tai kemikaaleja.
- koko tuotteen elinkaaresta halutaan eettinen, ekologinen ja turvallinen.
Omia havaintojani luonnonkosmetiikkaan siirtymisestä hyvän omantunnon lisäksi on se, että ihoni on paremmassa kunnossa.
Autuaaksi tekevää luonnonkosmetiikka ei ole, se voi aivan yhtä hyvin aiheuttaa allergisia reaktioita tai iho-oireita jos tuote on sopimaton.
Omia luonnonkosmetiikkabrändien kestosuosikkejani ovat ihon- ja vartalonhoidossa ovat Mossa, Centifolia ja Lavera. Nämä ovat tuttuja, edullisia brändejä, joita on saatavilla helposti ja lähes joka marketistakin. Värikosmetiikan puolella ehdottomasti eniten käyttämä brändi on Boho Green Make-up. Sitäkin on helposti saatavilla mm. Life-myymälöistä.