Paremmat punat
Huulipuna ei kuulunut meikkiin vuosiin. Inhosin punia ja sitä tunnetta minkä ne toivat huulille. Tuntui että huulien pinta alkoi kuivua välittömästi, ja ilattpäivään mennessä huulet olivat kuin hiekkapaperilla pyyhitty. Kuivat ja kireät.
Talvella tilanne oli vielä pahempi, ja kokeilin myös kymmeniä huulirasvoja. Silti huulet kuivuivat ja pinta kuoriutui pois. Laita siinä sitten punaa…
Nykyisin huulet eivät oikeastaan kuivu. Käytän silloin tällöin Urtekramin ja Hurrawin huulirasvoja. Huulipunaa käytän päivittäin.
Olen löytänyt muutamia merkkejä joiden kanssa huulten kuivumisesta ei tarvitse murehtia.
Laveraa – punat ovat loistavia ja värisävyt sopivat täydellisesti. Omat suosikkini ovat nuden ja pinkin sävyisiä. Tykkään myös siitä että punat eivät varsinaisesti tuoksu millekään, joissain punissa on ihan liian vahva tuoksu.
All tigers – alkukesästä lanseeratut huulikiillot ovat suosikkejani. Mehukkaat ja intensiiviset sävyt, pehmeä koostumus. Nämä eivät kuitenkaan ole tahmeita eikä tarvitse pelätä että huuliin liimautuu kaikki mikä niitä hipaiseekaan.
Antipodes – mattapuna joka voi aluksi vaikuttaa huulia kuivattavalta, on ollut positiivinen yllätys.
Boho – Bohon punat ovat hyvin levittyviä ja kestävät huulilla. Erityismaininta myös paperista hylsyistä.
Kaikkia näitä punia käytän usein myös poskipunana ❤️. Monikäyttöiset meikit ovat parasta.
En tiedä onko salaisuus siinä, että kaikki punat ovat luonnonkosmetiikkaa, mutta huulet eivät todellakaan kuivu. Pidän myös siitä, ettei tarvitse murehtiä mitä ainesosia kehooni punan mukana kulkeutuu. Keskiverto huulipunan käyttäjä saattaa nimittäin syödä jopa kiloja punaa elämänsä aikana.