Satunnaisia faktoja minusta
Yksi hauskimpia aiheita blogeissa on nämä ”x asiaa minusta” postaukset. Ajattelin pitkästä aikaa toteuttaa sellaisen itsekin, joten pidemmittä puheitta…
Minä…
- ärsyynnyn…äänistä. Mässytykset, maiskutukset sun muut äänet ärsyttävät todella helposti. Toivon että pääsisi tästä piirteestä eroon, ja työstän sitä tietoisesti, mutta argh, en voi sille mitään että joskus oikein puistattaa kun joku mässyttää ruokaansa.
- innostun…inspiroivista ihmisistä. Haasteista. Rakastan ratkoa ongelmia.
- tympäännyn…menetän motivaationi helposti jos jokin asia on pakko. Tai koen että mua pakotetaan tekemään jotain mitä en halua. Silloin minusta saa huonoimmat piirteet esille.
- nauran…tilannehuumorille, hassuille videoille, itselleni, ylipäätään nauran paljon joka päivä. Uskon että pariskunnat, jotka nauravat yhdessä, pysyvät yhdessä.
- itken…vähän väliä. En ole aina ollut näin itkuherkkä. Nykyään tuntuu että hanat aukeavat hyvin helposti, ja joudun joskus pinnistelemään aika kovastikin etten itkisi tilanteessa jossa en halua. Etenkin eläinkohtalot ja myötäeläminen herättävät niin suuria liikutuksen tunteita, että kyyneleet tulevat väkisinkin.
- iloitsen…elämän pienistä asioista. Pehmeistä petivaatteista aamulla, tilkasta kauramaitoa aamuteessä, musiikista, asioista joita helposti pitää itsestään selvyytenä, mutta jotka ovat loppujen lopuksi suuri ilonlähde.
- suutun…epäoikeudenmukaisuudesta ja valehtelusta. Kestän mieluummin minkä tahansa totuuden, kun sen että valehdellaan. Toisten hyväksikäyttäminen tai epäoikeudenmukainen kohtelu saa mut suuttumaan. Samoin selvä välinpitämättömyys toisia kohtaan.
- rakastan…koiria, perhettäni, kesää, jäätelöä, musiikkia. Rakastan ja rakastun helposti. Käytän rakastan sanaa hyvin hövelisti, enkä oikein ymmärrä miksi sitä pantataan. Sehän on maailman paras tunne.
- vihaan…oikeastaan samat asiat joista suutun, ovat niitä jotka vihastuttavat. Viha on kuitenkin tunne johon ei kannata juurtua. Toisin kun rakkaus, sitä ei kannata viljellä ympärilleen, vaan tuntea tunne ja laskea irti niin pian kun mahdollista.
Nyt on sun vuoro, kerro omasi kommenteissa tai Instagramissa, tai omassa blogissasi.
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.