Mindfulness ja minä

Kun kaverini ehdotti mindfulness-kurssia keskellä kaaoksellista työpäivää, visioin itseni lootusasentoon rentoutumassa ja mindfulness-tehtäviä täyttämässä. Ajattelin, että tää on just sitä mitä tarvitsen, ja lähdin mukaan.

Koitti kurssipäivä…Tajusin ensi metreillä, että niin, haluaisin mieluummin olla auringossa, kuunnella Van Halenin Panamaa  (joka on muuten kaikkien aikojen kesäbiisi), sen sijaan, että istuin sisällä villasukat jalassa…tekemässä asioita kuin hidastetussa filmissä. Että virhe tuli tehtyä. Tunnen itseni, vaikka kuinka yritin olla avoimin mielin, tajusin että nyt ei kyllä toimi yhtään. 

Opetukset ja harjoitteet ovat varmasti toimivia, ja lukuisat ihmiset saavat niistä apua. Olin itse täysin väärässä mielentilassa, enkä ollut yhtään halukas käyttämään arvokasta viikonloppuaikaa vieraiden ihmisten kuuntelemiseen. Harmitti että puolet kurssin ajasta kului tehtävistä keskustelemiseen. Siitä on tarkoitus oppia, mutta koin sen vaan turhauttavaksi. Keskustelujen lomassa tosin tajusin, että en ole niin stressaantunut kuin luulin, ja että itseasiassa olen yleensä hyvinkin tietoinen olostani, kehostani ja tuntemuksista. Esimerkiksi syön aina (tuskallisenkin) hitaasti, jokaisesta suupalasta nauttien. Tajusin myös sen, että minulle tällainen ryhmässä ohjattu toiminta ei ole paras vaihtoehto. 

Puolisoni kysyi nauraen kotiin päästyäni, että no miten meni? Hän oli kuulemma jo silloin kun kerroin kurssista ajatellut, että ei oo yhtään mua…ei vaan viitsinyt sanoa mitään :D. Oikeassahan hän oli…no kaikesta oppii jotain, ja hauska tarinahan tästä ainakin syntyi :). 

Tällä hetkellä itselläni parhaiten stressiä lievittää ja läsnäoloa vahvistaa kivojen juttujen tekeminen, kesästä nauttiminen, ystävät ja perhe. Perusasiat. Ja musiikki.

Kasaan joka kesä soittolistan jossa on sen hetkisiä suosikkeja. Listaa on ihana kuunnella sitten myöhemminkin kun tulee kaikki kesäjutut mieleen. Tässä tämän kevään/kesän alussa kertyneet biisit, myös se Panama :).