Se tunne kun kesäloma alkaa…
En erityisemmin lapsena välittänyt kouluun menosta. Olisin vaan halunnut olla ulkona, piirtää ja maalata ja elää sellaisessa rytmissä mikä hyvältä tuntuu.
Mikään ei oikeastaan ole muuttunut :D. Ihannemaailmassa en joutuisi miettimään aikatauluja ja töihin menoa. En ole aamuvirkku, joten kello viiden aamuherätyksiin en totu koskaan.
Näin Instagramissa Lovebeautyoy:n kuvatekstin jossa sanottiin jotenkin näin, että haluan tavoitella sitä vapauden tunnetta mikä tulee lapsena kun koulut loppuu ja alkaa kesäloma.
Samalla muistin sen miltä kesäloma lapsena tuntui. Siis miten ihanaa oli kun sai olla vapaasti ulkona, kesät olivat lämpimiä, sai herätä rauhassa omaan tahtiin. Eikä tarvinnut suunnitella eikä tehdä mitään jos ei halunnut.
Mietin myös, että miksi en enää kesäloman alkaessa tunne samanlaista vapauden tunnetta. Sehän on toki ihan mahtava tunne, mutta jotenkin siinä on myös paineita. Nyt tämä neljä viikkoa on pakko käyttää niin, ettei ”tuhlaa” yhtään lomapäivää. Pitää olla menoja ja suunnitelmia. Sitähän sitä kysellään, mitä meinaatte tehdä lomalla.
Päätin, että tänä kesänä en tee mitään suunnitelmia. Ainoana tavoitteenani löytää se sama riemu lomasta kun lapsena. Pitää hauskaa ja nauttia kesästä.