#zerowaste

F783BF31-12D5-468E-8351-F3E95E45F9C9.jpeg

(Kuva Sarah Larovic)

Zero waste on elämäntapa, jossa pyritään jätteettömyyteen ja mahdollisimman ekologiseen elämään. Ääriesimerkkinä ajattelusta on zero waste-ajattelun uranuurtaja, jonka neljän vuoden jätteet mahtuvat 0,5 litran lasipurkkiin. Zero waste-ajattelu ei ole mikään uusi juttu, mutta itselleni se on tuntunut kovin kaukaiselta. Myönnän, että valitettavasti oma elämäntapani on kaukana zero waste-elämästä. Ja tällä hetkellä on hyvin vaikea nähdä sen sellaiseksi lähitulevaisuudessa muuttuvan. 

Tässä(kään) asiassa ei kuitenkaan tarvitse olla ehdoton. Voi omaksua uusia tapoja joilla voi kulkee kohti zero wastea elämällä less waste-elämää. Jokainen teko merkitsee. 

Uuden tavan omaksuminen vie aikaa ja ajattelutavan muutosta, joten sen sijaan että alkaa syyllistää itseään, voi iloita jokaisesta askeleesta kohti pienempää kulutusta ja ekologisempaa elämää.

Minkälaisilla asioilla voit siis olla oman elämäsi zero waste-sankari?

– kuluta vähemmän, osta harkiten. Lainaa ja vuokraa enemmän. Kaikkea ei tarvitse omistaa itse. 

– sano ei muoville, vaihda esimerkiksi juomapullo lasiseen, muovikassit kestokasseihin, hylkää kerttisaterimet, pillit ja muoviset kahvikupit, kiinnitä huomiota siihen miten ostamasi tuotteet ovat pakattu. 

– kierrätä, toisen romu voi olla toisen aarre. 

– uudelleenkäytä tavaroita mahdollisuuksien mukaan

– suunnittele, meillä ruokahävikkiä on pienentänyt huomattavasti suunnitelmallisuus ruokakaupassa 

– osta mahdollisimman paljon irtomyynnistä, vältyt niiltä turhilta pakkauksilta. Tämä ei muuten rajoitu pelkkiin elintarvikkeisiin, esim. vaatteita, kenkiä yms. käyttötavaroita ylipakataan ihan turhaan.

– kosmetiikassa palamuodossa oleva kosmetiikka on iso askel kohti jätemäärän vähentämistä

– hard core-tyyppi tekee kestovanulappuja virkkaamalla, taittelee roskapussit sanomalehtipaperista ja ylipäätään käyttää mielikuvitustaan (itse olen tosiaan newbie, joten minulle esim. vanupuikkojen vaihtaminen paperisiin oli askel parempaan :))

Mulla on myös ilo ja kunnia käynnistää blogissa zero waste -teemainen arvonta, jossa on kaksi tuotepakettia Lushilta. Mukana on palasaippuaa, shampootaa, vartalovoidetta, kasvojenpesupala, ja vaikka mitä ihanaa.

Kaiken tuotepakkauksessa voi kierrättää, hävittää tai kompostoida, pientä poikkeusta lukuunottamatta.

– ”Sellofaani”, johon saippua ja Scrubee on kääritty, on täysin biohajoavaa! Se on kasviselluloosasta tehty ja sen voi laittaa bioroskikseen. 
– Mustat muovipurkit ovat osa Lushin closed loop -systeemiä, ja ne voi palauttaa liikkeeseen, jossa niistä tehdään uusia purkkeja. 
– Paperi on kierrätettyä, samoin metalli
– Ainoa roska, jota ei voi kierrättää, on tuotteen tarralappu. Se menee sekajätteeseen.
 
Osallistu näin, kommentoi mitä zero waste tekoja voisit itse soveltaa arkeen, tai ota @heygirlblogi seurantaan Instagramissa tai Facebookissa. Tietenkin voit tehdä vaikka kaikki kolme ja parantaa mahdollisuuksia voittaa. Voittajat arvon sunnuntaina 16.9.

Muoti Mieli Vastuullisuus Trendit
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.