Positiiviset ajatukset

D74D8AD0-8AC1-4B41-90A3-6861B77E80F2.jpeg

Kesän lapselle syksy ja talvi ei ole helppoa aikaa. Ajatukset meinaavat mennä hieman synkän puolelle. Pimeys on niin kokonaisvaltaista, ja iltaisin tuntuu että voisin mennä nukkumaan jo seitsemän-kahdeksan maissa.

Mielellä on suuri vaikutus, ja yritän tietoisesti kääntää ajatukset positiivisen puolelle. Kohta on joulukausi, mikä taas joulun alla syntyneelle on ihan lemppariaikaa. Valoja, värejä, makuja ja hyvää fiilistä. Mielestäni ihmiset on parhaimmillaan joulukuussa, tuntuu että paatuneimmatkin ihmiset ovat hyväntahtoisemmalla tuulella.

DD3942B7-38AF-4365-8C73-7FE0BFE9E557.jpeg

Mutta millä keinoilla jaksaisi tämän pimeän marraskuun? Itse olen ottanut seuraavia voimakeinoja käyttöön:

– musiikki, syksyisin hakeudun grungen pariin, mutta tänä vuonna olen etsinyt musiikkia joka tuntuu auringonpaisteelta

– vitamiinit ja rautalisä (varsinkin D-vitamiini! Rautaa ei kannatta syödä varmuuden vuoksi, joten selvitä ensin rauta-arvosi ennen lisien ottamista.)

– liikunta, viikonloppusin hyödynnän kaiken valoisan ajan ulkoilemalla koirien kanssa. Muuten yritän saada hikiliikuntaa jokaiseen arkipäivään jossain muodossa. Vaikuttaa mielentilaan aivan järjettömän paljon!

– positiiviset ajatukset. Näin jossakin IG storyssä tämän The Universe has your back-korttipakan. Siinä on tsemppaavia ajatuksia ja ”mietelauseita”. Nostan pakasta aina tarpeen tulleen kortin, ja mietin miten se sopii omaan elämään. Tiedän että se on ihan hömppää, mutta oikeasti, kaiken ei tarvitse aina olla niin vakavaa.

Arvon teidän lukijoiden kesken myös yhden tällaisen Universe has your back-paketin. Kommentoi alle  oma keinosi torjua pimeyttä ja väsymystä syksyllä. Ja muista laittaa mukaan s-postiosoite jotta voin ottaa sinuun yhteyttä jos voitat! Voit myös osallistua IG:n ja Facebookin puolella.

Arvonta suoritetaan 4.11.2018.

1DF781F4-C934-4C40-B56A-DD93BC721968.jpeg

 

 

 

Suhteet Oma elämä Mieli Höpsöä
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.