Kesäkuun second hand aarre

En varsinaisesti etsinyt farkkuja. Minulla on kaapissa jo riittävä määrä farkkupareja, ja uskon että hyvällä hoidolla ne kestävät vielä vuosikymmeniä käytössäni. Farkut ovat vaatekappale, joka on erityisen epäekologinen valmistaa, joten pyrin hankkimaan farkut ensisijaisesti second handinä, ja hyvin harkiten.

Nämä osuivat silmiini ihan sattumalta, ja vaan rakastuin palavasti. Kirjailut ovat yksinkertaisesti upeat, ja malli juuri sellainen, joka miellyttää silmääni. Nämä farkut ovat klassikko, joissa on juuri sitä jotakin. Voin myös paljastaa, että farkut olivat superedulliset. Rekki.comissa on todella laaja kokoelma farkkuja ihan pilkkahintaan.

Nämä farkut voi yhdistää mihin tahansa. Valkoisen paitapuseron kanssa ne ovat klassisen tyylikäs asukokonaisuus. Mustan poolopaidan kanssa ne taipuvat syksyyn ja henkivät ysäriä. Paksun neuleen kanssa ne menevät talvella. Kesällä aion yhdistellä näitä kaikkeen hihattomasta topista bikineihin.

Olen oppinut, että kiinnostavimmat asut syntyvät, kun jossakin asukokonaisuuden vaatekappaleessa on jotakin erilaista. Kuviota, kirjailua tai vaikka tavallisesta poikkeava leikkaus. Näin syntyy myös omintakeinen tyyli. Näistä farkuista tuli heti yksi tyylini kulmakivistä, ja ne tekisi mieli laittaa jalkaan joka aamu.

Muoti Päivän tyyli
Kommentit (3)
  1. Oi onpa kauniit, olen juuri tuontapaisia etsinyt. Minkä merkkiset nuo ovat?
    Ainoa lähellekkään noin kivan näköinen on tämä https://www.asos.com/levis/levis-501-cropped-tapered-jean-with-rose-embroidery/prd/8465419, mutta näitäkään ei mistään löydy.

    1. Nämä ovat Zaran, mutta löysin ne Rekistä. Kannattaa katsoa Zaran ja Mangon valikoima läpi, heillä on usein ollut tämän tyyppisiä. Toivottavasti löydät 🤗💛!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *

Kommenttisi tallennetaan sivustolle ja CleanTalkin roskapostinesto voi tarkistaa ne roskapostin ehkäisemiseksi. Katso lisätietoja tietosuojakäytännöstämme.