Hei hei 2018, ja tervetuloa 2019

17F1C941-345D-42DD-B520-7E05B8C1ECA0.jpeg

Tuntuu, että tätä kulunutta vuotta on leimannut stressi ja kiire. Ne ovat asioita, jotka tulevat päällimmäisenä mieleen. Kesällä tuli tunne, että haluan hidastaa ja keskittyä olennaiseen. Edellinen vuosi, 2017 sujui säätäen ja tehden sataa asiaa kerralla. 2018 on hidastamisen vuosi. Kulunut vuosi on myös oivalluksien ja rehellisýyden vuosi. Muutama asia tuli tiensä päähän kun sitä tarkasteltiin rehellisesti. Muutama asia taas sai alkunsa, ja lähti etenemään siihen suuntaan mihin olen toivonutkin.

F432DF94-E876-4474-BAF7-8FE28EFBD5C8.jpeg

Halusin palata perusasioiden äärelle. Olen onnellisimmillani puolisoni, koirieni ja perheeni parissa. Karsin paljon ”turhia kissanristiäisiä” kalenteristani ja arvotin aikani uudelleen. Eri tavoin. Vuoden 2019 tavoitteena on käyttää aikaa vielä paremmin siihen mikä on tärkeää ja rakasta, mistä tulee nautintoa. 

Löysin rakkauden joogaan uudelleen. Ja olen huomannut, että aina kun joogan pariin palaa, siitä on oppinut jotain uutta. Vihdoin tajusin sen, että siinä ei ole kyse suorittamisesta. Vuoden 2019 tavoitteena on säilyttää tämä ymmärrys, ja pysyä joogan parissa. 

D87431D3-FE16-42FD-8B7B-93C0DD66E3DB.jpeg

Nautin luonnosta, ja loppuvuodesta aloin siirtää kameran fokusta itsestäni luontoon yhä enemmän. Ehkä jossain vaiheessa julkaisenkin enemmän luontokuviani. Vuonna 2019 haluan inspiroitua luonnosta kaikessa tekemisessäni.

Blogi on kehittynyt hieman enemmän asu- ja muotipainotteiseksi. Silti luonnonkosmetiikka on ja pysyy. Toivon että vuosi 2019 on tähän mennessä blogin paras vuosi sisällöllisesti, ja haluan tarjota lukijoilleni yhä enemmän hyödyllistä sekä innostavaa luettavaa. 

56744FF1-B816-415A-8FFF-B750284FC1E7.jpeg

Muodista puheen olleen, en ole koskaan aikaisemmin ollut itselleni yhtä tiukka vaatteiden ostamisen suhteen. EN halua vaatekaappiini yhtään hutiostosta. En turhaa hankintaa ja siitä seuraavaa morkkista. Haluan yhä entisestään selkeyttää tyyliäni. Ja säästää! Kyllä me kaikki tiedetään mikä ongelma vaatejäte on. Jokainen meistä taisi havahtua viimeistään ilmastoraportin jälkeen tilanteeseen mikä käsillä on. Loppuvuodesta radiossa on pyörinyt mainos jossa on sanoma, mistä sinä olisit valmis luopumaan? Selvää on, että jokaisen meidän täytyy luopua jostain, ja vaaditaan muutakin kun pieniä tekoja arjessa. Haluaisin omalta osaltani luoda muoti-inspiraatiota, joka perustuu siihen miten voit luovasti käyttää jo kaapissa olevia asioita. Se on tavoitteeni vuodelle 2019.

Haluan myös vuonna 2019 vihdoin ymmärtää sijoittamisen salat. Se jos mikä on kiehtovaa ja seksikästä. (Kaikki vinkit ovat tervetulleita!)

Tärkein opetus jonka otan tästä vuodesta mukaan on se, että aina ei tarvitse olla niin ehdoton. Olen ollut monissa mielipiteissäni hyvinkin jyrkkä, ja ottanut lähes kaiken ihan liian vakavasti. On asioita jotka ovat vakavia, ja joissa on hyväkin olla ehdoton, mutta ne on hyvä oppia tunnistamaan. Pick your battles. Ja oikeasti, sitä huumoria ei kannatta unohtaa, taide, musiikki, muoti, minkään ei tarvitse olla niin kamalan vakavaa. Tuntuu että kulmani ovat pehmentyneet just sopivasti.

Olen valmis siirtymään vuoteen 2019, enkä niinkään asenteella new year, new me, vaan new year, smarter me.

FC731CFC-E12B-4E09-A0ED-FC29B425FCA7.jpeg

 

Muoti Oma elämä Mieli Trendit