Leffavinkki: Battle of the sexes
Etsimme perjantai-iltana jotain kevyttä katsottavaa, sellaista missä ei nyt vaikka haittaisi vaikka vähän torkahtaisi. Päädyimme monen mutkan kautta Steve Carellin ja Emma Stonen leffaan, Battle of the sexes. Steve Carell on kummankin suosikkinäyttelijöitä, joten pistämme leffan pyörimään.
Löyhästi tositapahtumiin perustuva leffa sijoittuu 70-luvun alkuun, jolloin oikeasti käytiin tennispelaajien Billie Jean Kingin (Emma Stone) ja Bobby Riggsin (Steve Carell) välinen tennisottelu. Kova uhkapeluri Riggs uhoaa että vielä 55-vuotiaanakin peittoaa kovimmankin naistenniksen pelaajan, ja joutuukin todistamaan vetonsa kentällä.
Leffan aikana herää paljon ajatuksia. Miksi olemme edenneet loppujen lopuksi niin hitaasti, miksi edelleen keskustellaan siitä että naisen kuuluisi saada sama palkka samasta työstä? 70-luku tuntuu samalla niin kaukaiselta ja silti niin lähihistorialta, ja tuntuu hullulta että silloin samaa sukupuolta olevien ihmisten suhde olisi johtanut koko uran tuhoutumiseen.
Mietin myös miten paljosta olen velkaa niille naisille, jotka aikoinaan kestivät suunnattomia paineita, vihamielisyyttä ja luultavasti yksinäisyyttäkin toimiessaan eri aloilla uran uurtajina, tehden tietä meille kaikille.
Vaikka leffassa on paljon asiaa, se on myös hauska ja viihdyttävä. Steve Carell on todella timanttinen näyttelijä, samoin Emma Stone. Kumpikin sopii rooliinsa täydellisesti.
Musiikkina leffassa on tietenkin aikakautensa parhaita mm. Elton Johnin Rocket man, joten luvassa on erittäin viihdyttävä parituntinen. Eikä asuinspistäkään jää puuttumaan.
Pistä pyörimään kun seuraavan kerran kaipaat jotain rentoa mutta silti mielenkiintoista katsottavaa.
Girl power!