Älä hyväksy tarpeetonta kärsimystä
”Ajattelitko, että kosmetiikan eläinkokeet ovat EU:ssa jo kokonaan historiaa? Kosmetiikan ja kosmetiikassa käytettävien ainesosien eläinkokeet kiellettiin Euroopassa vuonna 2009 ja eläinkokein testatun kosmetiikan myyntikielto tuli voimaan vuonna 2013. Eläinjärjestöt taistelivat kovasti näiden kieltojen saavuttamiseksi. Kuitenkin kielloista huolimatta Euroopan kemikaalivirasto on vaatimassa uusia eläinkokeita tietyille ainesosille – myös sellaisille, joita käytetään laajasti kosmetiikassa ja joiden pitkäaikaisen käytön turvallisuudesta on näyttöä.”
Kun näin Animalian uutisen siitä, että kosmetiikan eläinkoekielto on uhattuna, päästin muutamat aika latautuneet kirosanat. Suututti ja suututtaa todella paljon. Ei näin! Miksi me aletaan mennä niin monessa asiassa yhtäkkiä takapakkia?
Kosmetiikkavalintojeni ehdoton valintakriteeri on pitkään ollut ”ei eläimillä testattua!”. En yksinkertaisesti voi hyväksyä sitä, että joku toinen kärsii, jotta minä voin viettää hemmottelutuokion. Se ei ole oikein. Eläinkokeissa käytetään hiiriä, rottia, marsuja, kaneja, koiria ja apinoita. Koiraperheellisenä ajatuskin eläinkokeista saa kyyneleet valumaan ja rintaa puristamaan surusta.
Olen joskus väitellyt aiheesta hyvinkin tulisesti. Olen kuullut miten lapsellinen olen, miten se on vaan idealististista haihattelua. Kuitenkin aika on näyttänyt, että pärjäämme hienosti ilman eläinkokeitakin. Sekä kosmetiikan, että kodin pesuaineiden valikoimassa on hurja määrä eläinkokeettomia brändejä.
Näin isojen asioiden äärellä voi tulla helposti voimaton olo. Mitä yksi ihminen voi tehdä? Voit tehdä paljonkin.
- allekirjoita kansalaisaloite ”Save Cruelty Free Cosmetics”.
- jaa asiasta tietoa
- valitse eläinkokeetonta kosmetiikkaa sekä kodin pesuaineita. Yksi tehokkain keino vaikuttaa on ostokäyttäytyminen. Vaadi rahoillesi vastinetta, joka on arvomaailmasi mukaista.
Lue asiasta tarkemmin: