Onko hiusten lämpösuoja turha?
Lämpösuoja hiuksille, täysin ehdoton vai ihan turha?
Olen jo vuosia, joka ikinen kerta kun muotoilen hiuksia millään (hiustenkuivaaja, kiharrin, suoristusraudat), levittänyt pohjalle uskollisesti lämpösuojan. Aina. En mene koskaan nukkumaan meikit naamassa enkä koskaan muotoile hiuksia ilman lämpösuojaa.
Turhaa?
Olenko tehnyt turhaa työtä ja tuhlannut tuotteisiin joista ei ole mitään apua? Nimittäin moni on sitä mieltä, että lämpösuoja on ihan turha.
Kysyin asiaa omalta luottokauneusgurultani Kati Kristiina Mouhulta (löydät hänet Instagramista @kauneuskuningatarkati). Kati tuntee hiukseni paremmin kuin kukaan, ja on vuosien varrella antanut lukuisia tärkeitä neuvoja. Katin mielestä lämpösuoja on ehdoton ennen lämpökäsittelyjä. Lämpösuoja muodostaa hiuksen pinnalle suojaavan kalvon ja näin säästää hiusta kuumuudelta.
Päätin jatkossakin kiltisti käyttää lämpösuojaa. Luonnonkihara on helposti kuivan ja pörröisen oloinen, joten jokainen tuote jolla hiusta voi hoitaa ja suojata, on hyödyllinen.
Vaikea valinta
Amikan värikkäisiin, hippihenkisiin pulloihin ja purkkeihin olen törmännyt useaan otteeseen, mutta en ole niitä aiemmin testannut. Ne ovat olleet ehkä liiankin värikkäitä omaan makuuni. Halusin kuitenkin lämpösuojan, joka on olisi varmasti eläinkokeeton brändi, mieluiten parabeeniton ja väriaineeton. Niinpä päätin kokeilla Amikaa.
Tämä lämpösuoja on seerumi/öljymäinen koostumukseltaan. Vaikuttavana ainesosana on tyrnimarja. Tuoksu on melko vahva, mutta itse pidän siitä.
Levitän sen hiuksiin kun ne ovat vielä hieman kosteat.
Omille hiuksilleni tämä on täydellinen tuote. Hiukset ovat sileät, mutta ei lättänät. Kiiltävät mutta eivät rasvaisen oloiset.
Kannattaa testata, varsinkin jos hiukset ovat karheat ja taipuisat, tässä voi olla hyvä täsmäase pörröisyyden taltuttamiseen.