Kauneutta metsän voimasta

Sain testiin kotimaisen luonnonkosmetiikkamerkin Unna Nordicin uutuuden Heljä Glow seerumin. Unna Nordic -sarjan inspiraation lähteenä ovat metsä ja sen positiiviset vaikutukset hyvinvointiin. Tuotteiden raaka-aineina on käytetty mm. koivunmahlaa, mäntyä, mustakuusta ja katajaa. Tiesitkö, että metsän terveysvaikutukset näkyvät jo viidessätoista minuutissa. Luonnossa liikkuminen voi laskea verenpainetta, rauhoittaa mieltä ja jopa parantaa vastustuskykyä. On hienoa, että näitä hyvää tekeviä ominaisuuksia valjastetaan myös kosmetiikkaan.

 

Rakastan kasvoöljyjä ja seerumeita, varsinkin kun olen huomannut ajan mittaan niiden vaikutuksen ihon kunnolle. Uskon, että kauneus ja ihon hyvinvointi lähtevät sisältäpäin, mutta laadukkailla ja toimivilla hoitotuotteilla voi yrittää tukea ihon kuntoa. Otinkin seerumin innokkaana testiin. Heljä-seerumin luvataan kosteuttavan ihoa, sekä tasaavaan ja kirkastavan ihonsävyä. Kun iholla alkaa näkyä ikääntymisen merkkejä, kosteutuksen ja kirkkaan ihonsävyn merkityksen alkaa huomata yhä selvemmin.

Seerumin sisältämä koivunmahla on aktiiviaine, joka kosteuttaa ja pehmentää ihoa. PHA-happo puolestaan tukee ihosolujen uusiutumista ja kirkastaa ihoa.Variksenmarjamehun polyfenolit suojaavat ihoa.

Seerumi levitetään puhdistetuille kasvoille ja kaulalle aamuin ja illoin. Päälle voi levittää kasvovoiteen tai öljyn. Jos seerumi on liian uudistavan tuntuinen, sitä voi käyttää joka toinen yö, tai harvemmin.

Kokeilin seerumia ensimmäisen kerran meikin alle, eli aamulla. Ihosta tuli selvästi napakampi. Olin aika hurmaantunut siitä miten ison eron huomasin ihollani seerumin jälkeen. Tämän hetkisten meikkituotteiden alla seerumi ei kuitenkaan soveltunut, sillä meikkivoide alkoi hilseillä leuan alueelta. Päätin varata seerumin iltakäyttöön, ja siihen se on omalla kohdallani soveltunut täydellisesti.

Olen todella ihastunut siihen miten pehmeä ihoni on kauttaaltaan. Pidän myös seerumin koostumuksesta, ja siitä että se imeytyy iholle nopeasti. Tämä on nappivalinta kirkkautta ja kuulautta kaipaavalle iholle. Seerumissa on mieto tuoksu, joka vie ajatukset metsäiseen luontoon ja rauhoittaa mieltä.

Heljä Glow Seerumin plussat:

  • Vegaaninen
  • Fi-Natura -ekosertifioitu
  • Tehokas ja laadukas
  • Eläinkokeeton
  • Kotimaista luonnonkosmetiikkaa.

Seuraa blogia myös Instagramissa: @heygirlblogi

Kauneus Iho