Olohuoneen uusi ilme
Taulut ovat helppo tapa muuttaa huoneen ilmettä, ja luoda tunnelmaa. Maalaan tauluja itse, mutta kaipaan niiden rinnalle myös hieman ekstraa. Kun minulle tarjoutui mahdollisuus yhteistyöhön julistetauluja myyvän Gallerixin kanssa, päätin uudistaa olohuoneen ilmettä.
Olen tehnyt heidän kanssaan yhteistyötä aikaisemminkin, ja viimeksi päivitystä sai makuuhuoneen seinät. Tilasin kaksi suurehkoa abstraktia teosta, mustin kehyksin. Pidän siitä, että Gallerix ehdottaa saman tien myös tauluun sopivia kehyksiä, joten niiden hankkiminen on helppoa.
Taulut tulevat nopeasti, viikon sisällä tilauksesta taulut olivat jo kotona odottamassa ripustusta.
Tällä kertaa halusin kullansävyiset kehykset, sekä hieman erikokoisia tauluja. Hain inspiraatiota tauluasetelmaani osiosta, johon on koottu valmiita tauluseinäkokonaisuuksia. Valmiit kokonaisuudet auttavat paremmin hahmottamaan minkälainen asetelma sopisi omalle seinälle, pelkkiä julisteita selatessa tulee helposti tehtyä sekamelskainen valikoima, koska ihanista kuvista on niin helppo hurmaantua.
Valitsin yhden värikkään, isomman taulun, yhden tekstigrafiikkaa sisältävän taulun sekä mustan graafisen hahmon. Mielestäni kokonaisuus on aika kiva ja onnistunut.
The Garden No3 Juliste | Abstrakti (gallerix.fi)
Astrid Juliste | Abstrakti (gallerix.fi)
Hi Juliste | Lasten taulut | Graafiset | Teksti julisteita (gallerix.fi)
Gallerixista saa myös trendikkäitä karttajulisteita, tykkään ideasta, mutta kotikaupunkini ei ole niin lähellä sydäntäni, että haluaisin sen seinälleni.
Mitä tykkäät?