3 x meikkipohja luonnonkosmetiikalla
Olisinpa tajunnut jo miljoona vuotta sitten, että meikkipohja on se tärkein osa meikistä. Kaikki muu näyttää paremmalta, ja toimii, kun meikkipohja on iholle sopiva.
Olen myös todennut, että omaa silmää miellyttää eniten melko luonnollisen näköinen lopputulos, jossa kuultaa ihon rakenne läpi, ja mattaa ja kiiltoa on sopivassa suhteessa toisiinsa. Kaikkea ei tarvitse siloittaa ja peittää. En murehdi ihohuokosista kuten joskus ennen, ne ovat normaali osa ihonrakennetta, ja todellisuus ei ole photoshoppattua.
Teen useimmiten meikkipohjan niin, että levitän värillistä aurinkosuojavoidetta tai sävytettyä päivävoidetta koko kasvoille, korviin ja häivytän sen kaulaan asti. Tämän jälkeen levitän meikkivoidetta enemmän peittoa kaipaaviin kohtiin, ja mielestäni ”liian kiiltävät” kohdat käsittelen läpikuultavalla irtopuuterilla.
Katson aina meikkipohjaa tehdessä ihon kuntoa ja mietin minkälainen vaihtoehto sille sopisi parhaiten. Kaipaanko kuulautta, peittoa vai riittääkö pelkkä kevyt värivoide.
Tässä kolme suosikkiani meikkipohjan tekoon:
Meikkivoide
Laveran perinteinen meikkivoide on yksi luottotuotteeni. Minulla on kaksi sävyä, vaalea, joka sopii iholleni talvella, ja tummempi kesäkäyttöön. Näistä on helppo sekoittaa sopiva sävyä myös siirtymävuodenaikoina. Laveran meikkivoide on melko peittävä, mutta iholle jää kosteutettu ja kuultava pinta, eli se ei tee tunkkaista ja tukkoista fiilistä iholle.
Harvoin levitän arkena meikkivoidetta koko kasvoille, vaan käyn sillä läpi silmänympärykset, nenän ja nenänpielet, posket ja otsan. Hävityn hyvin ja kiinnitän läpinäkyvällä irtopuuterilla.
Useimmiten levitän meikkivoiteen sormin, koska koen että sormin se on helpoin työstää iholle kauniisti.
Värivoide ja peitevoide
Värivoiteella saa kevyen ja todella luonnollisen lopputuloksen. Värivoide tuo hieman sävyä ja tasaisuutta ihon pinnalle, mutta antaa ihon rakenteen näkyä läpi. Peitevoiteella voi halutessaan tuoda hieman lisää peittoa nenänpieliin ja silmänalusiin.
Oma suosikkini on Novexpertin kullanhehkuinen värivoide nro. 1.
Värivoiteessa haasteena voi olla se, että jos iho ei ole kosteutettu kunnolla, voide jää iholle raidalliseksi ja epätasaiseksi.
Mineraalimeikkipuuteri
Lily Lolon mineraalimeikkipuuterit olivat ensimmäisiä kosketuksiani luonnonkosmetiikan meikkeihin. Leveällä sudilla kasvoille pyöriteltävä mineraalimeikkipuuteri antaa luonnollisen, mutta myös melko peittävän lopputuloksen. Peittävyyttä voi säädellä puuteria lisäämällä. Jos kaipaa luonnollista, mutta mattaa lopputulosta, kannattaa harkita mineraalimeikkipuuteria.
Aluksi levitystekniikan haltuunotto voi vaatia hieman harjoittelua, mutta kun oppii miten puuteri levittyy iholle, tämä on nopea tapa tehdä meikkipohja.
Jotta lopputulos olisi optimaalinen, ihon tulee olla hyvin kosteutettu. Omalle iholleni sopivat parhaiten sävyt Blondie ja Cookie, joita vaihtelen vuoden ajan mukaan.