Kesäloman lukuvinkit
Kesäloman ehdottomia kohokohtia on se, kun saa rentoutua auringossa hyvän kirjan kanssa. Olen ehtinyt lukea erinomaisesti lomaan sopivia kirjoja jo etukäteen, melkein harmittaa etten malttanut säästää näitä lomaan.
Atlas, Papa Saltin tarina – Lucinda Riley / Harry Whittaker
Kirjallisuusklassikoksi muodostuneen Seitsemän sisaren -kirjasarjan viimeinen osa. Lucinda Rileyn poika, Harry Whittaker viimeisteli tämän äidiltään kesken jääneen kirjan, ja saattoi näin sisarusten ja heidän isänsä Papa Saltin tarinan päätökseen. Tämä kirja on varsinainen järkäle, mutta se on nopeasti luettu. Tarina tempaa mukaansa, ja jokainen avoin kysymys saa vastauksensa. Itseäni hieman harmitti etten enää muistanut kaikkia aiempia osia kovin hyvin, mutta ei se lukunautintoa pilannut. En kerro kirjasta enempää, etten vahingossakaan paljasta siitä mitään. Kirja toimii myös itsenäisesti, eli jos et ole lukenut aiempia osia, voit silti nauttia tästä.
Surrender – Bono
U2-bändin keulahahmon Bonon elämäkerta. U2 on itselleni tuttu bändi jo useammalta vuosikymmeneltä, mutta Bonon henkilökohtaisesta elämästä en oikeastaan tiennyt mitään muuta kun, että hänen vaimonsa nimi on Ali, ja hänelle on tehty biisi The Sweetest Thing. Tietenkin Bono on tunnettu myös aktivismistaan, ja vahvoista näkemyksistään. Kirja on mielenkiintoinen sukellus tämän musiikin suurhahmon maailmaan. Kirjalle täydellinen soundtrack on tietenkin U2:sen tuotanto Spotifyssä.
Miss Ashford Investigates – Vivian Conroy, englanninkielisiä kirjoja
Tuorein kirjailija löytöni on Vivian Conroy, valitettavasti hänen kirjojaan ei ole vielä taidettu suomentaa, mutta jos englanninkieli taipuu, suosittelen lämpimästi. Ahmin kaikki kolme Miss Ashford Investigates kirjasarjan kirjaa putkeen: Mystery in Provence, Mystery in Santorini ja Mystery in Tuscany. Loistavaa jännitystä hieman Agatha Christiemäiseen tyyliin, seikkailuja upeissa maisemissa, ja mielenkiintoisia juonenkäänteitä. Atalanta Ashford on nuori, nokkela nainen, jonka elämä saa ensimmäisessä osassa uskomattoman onnenpotkun. Lue nämä kirjat järjestyksessä.
Juhlat Malibussa – Taylor Jenkins Reid
Taylor Jenkins Reidin kirjat ovat todella viihdyttäviä ja täynnä glamouria. Kirjat sijoituvat kultaisille vuosikymmenille, 70-, 80- ja 90-luvulle. Juhlat Malibussa on taattua Jenkins Reidiä, jonka tapahtumat sijoittuvat kesään 1983. Kuuluisan Mick Rivan yhtä kuuluisa jälkikasvu Nina, Jay, Hud ja Kit järjestävät kesäbileet, joihin jokainen haluaa mukaan. Tällaisissa puitteissa kaikki on mahdollista. Jos kaipaat kevyttä kesäluettavaa, tartu tähän.
Villikukka – Drew Barrymore
Villikukka on näyttelijä Drew Barrymoren omaelämänkerrallinen esseekokoelma. Drewin elämä on ollut värikkäitä ja uskomattomia käänteitä täynnä, ja kuten sanotaan, todellisuus on tarua ihmeellisempää.
Tarkkojen tapahtumien ja aikajanojen ystäville tämä kirja ei sovi, mutta jos haluat lukea hauskoja, koskettavia ja oivaltavia ajatuksia, ota tämä lukulistallesi.
Rakkautta rivien välissä – Emily Henry
Tämä kirja sai minut ihastumaan Emily Henryyn. Siinä on sitä jotain. Viihdettä, tunnetta, ja käänteitä kerrakseen. Kirjallisuusagentti Nora ja hänen pikkusiskonsa Libby lähtevät yhdessä lomalle maalaismaisemiin. Ympäristöön joka on New Yorkilaiselle Noralle täysin vieras. Pienessä maalaiskaupungissa Nora törmää epätodennäköisimpään tuttavaansa, ja tästä alkaa mielenkiintoinen kesäseikkailu.
Täydellistä rantalukemista, jota ei malta laskea käsistään.