Hyvinvointivinkkejä arjen jaksamista tukemaan
Arjen kiireissä alkaa unohtua moni tärkeä asia, valitettava usein myös se omasta jaksamisesta ja hyvinvoinnista huolehtiminen. Loputtomien do-to-listojen lopuksi oman olon optimointi alkaa tuntua liian isolta tehtävältä. Varsinkin jos se hyvä olo on ehtinyt kadota loman jälkeen. Miten sen saa takaisin?
Loman ja kesän jälkeinen tunne kannattaa muistaa, ja pohtia mikä lomalla tuo sen hyvän olon, ja hyvän tuulen. Itselläni se loppujen lopuksi se koostuu hyvinkin yksinkertaisista asioista.
Halusin listata niitä muistiin loppuvuodelle, ja ehkäpä näistä on jollekin muullekin iloa.
- Uni. Se kamalan tylsä ja aina mainittava asia, uni. Siitä ei vaan pääse mihinkään, että jos ei nuku ja lepää tarpeeksi, kaikki muukin on hataralla pohjalla. Unirytmiin ja laadukkaaseen lepoon kannattaa käyttää aikaa ja energiaa, sekä hemmotella itseään päiväunilla aina kun mahdollista.
- Kuitu. Toinen niin tylsä ja joka paikassa toitotettava aihe: saatko riittävästi kuitua? Aloitin keväällä lisäämään aamuproteiinijuomaani lusikallisen kuitulisää, ja vihdoin ymmärsin miksi siitä puhutaan joka paikassa. Kuitu tukee vatsan toimintaa, ja näin oikeastaan vaikuttaa kokonaisvaltaisesti koko kehoon ja hyvinvointiin. Kuiduilla on lukuisia terveysvaikutuksia, joihin kannataa perehtyä jos kuitujen merkityksen hehkutus kyllästyttää.
- Luonnossa liikkuminen. Olipa sitten kesä, talvi, tai jopa synkkä syksy, luonnossa liikkuminen tekee aina hyvää. Jokaiseen päivään olisi hyvä saada sisällytettyä pieni hetki, vaikka töistä kotiin tullessa, jolloin saa pienen happihyppelyn luonnossa.
- Liikunta. Sen ei tarvi olla mikään ”virallinen harrastus” tai tavoitteellista treenaamista. Hölkkä, kävely, sulkapallo tai vaikka lempparibiisien tahtiin hetkuttelu toimivat ihan täydellisesti. Pääasia on, että keholle tarjoaa liikuntaa.
- Syö sateenkaaria. Leikkisästi ajateltuna pyrin aina kasaamaan lautaselleni kaikkia sateenkaaren värejä, värikkäitä erilaisia kasviksia, ja monipuolisia raaka-aineita. Usein herkuiksi mielletään sipsit ja jäätelöt sun muut, mutta tuoreet marjat ja hedelmät, tai mehukas salaatti ovat sitä todellista herkkua, joka vaikuttaa positiivisesti sekä kehoon että mieleen.
PS. Kuvassa yksi suosikkini arkea piristämään. Pakastetuista ananaksen paloista valmistuu herkullinen ja virkistävä smoothie/slushjuoma kädenkäänteessä. Surauta kohmeiset ananakset ja loraus vettä tasaiseksi, ja nauti saman tien. Auttaa myös ruuansulatukseen ja tukkoiseen oloon.