Vegaaninen omeletti

Tänä vuonna olen kokenut vahvemmin kuin koskaan, että haluan elämäntyylistäni täysin vegaanisen. Olen ollut kasvisyöjä koko elämäni, mutta vegaanius on tuntunut vaikealta.

Olen lähtenyt mukaan vegaanihaasteisiin, ja kokeillut vegaanisia tuotteita, mutta toteutin sitä väärällä tavalla. Olin ehdoton, söin liikaa vegaanisia eineksiä, enkä todella pohtinut miten löydän uusia tuotteita ja vaihtoehtoja elämäntyyliini.

Rehellisesti sanottuna yhdellä vegaanikokeilujaksollani voin suoranaisesti pahoin, ja kehoni tuntui olevan ihan turvoksissa koko ajan. Eipä ne vegaanieinekset ole yhtään sen terveellisempiä kuin muutkaan, liikaa suolaa ja rasvaa, liian vähän oikeaa ravintoa.

Nyt lähdin toteuttamaan vegaaniuutta eri tavalla. En ole yhtä ehdoton kun aikaisemmin, ja teen rohkeasti uudenlaisilla tavoilla omia lempiruokiani. Cheddarjuustokastike syntyy helposti bataatista ja cashewpähkinöistä, pastan saa maistuvaksi monella eri tapaa, ja hummus paahtoleivän päällisenä on niin hyvää!!

En rehellisesti sanottuna kaipaa juustoa enää, ja oloni on kevyempi.

Arki saa myös hieman jännitystä näistä kokeiluistani, ja on kiva tuntea onnistumisen iloa keittiössä. Viimeksi vegaanisen oemletin parissa.

Löysin reseptin netistä, googlaamalla löytyy monia kivoja vaihtoehtoja.

Ainekset:

2 dl kikhernejauhoja
1/2 tl leivinjauhetta
1/4 suolaa
2 dl vettä
2 tl oliiviöljyä

Sekoita ainekset, ja anna turvota hetken aikaa. Mausta oman maun mukaan. Paista pannulla munakkaan tapaan, kannattaa tarkkailla lämpöä jotta omeletti paistuu kauniin kullankeltaiseksi kummaltakin puolelta.

Täytteeksi sopii raikas salaatti tai vaikka salsa.

Bon apetit!

Hyvinvointi Ruoka ja juoma