Kaikenlaisia kivoja juttuja just nyt
Ei ole mikään suuri salaisuus, että en ole mikään syys tai talvi-ihminen. Kesä ja kevät ovat lempparivuodenaikojani, ja tunnen miten syksyllä kaikki hidastuu. Tänä syksynä en ole juurikaan ehtinyt ”surra” kesän loppua, aika on mennyt todella nopeasti. Olen myös keskittynyt kaikkeen kivaan tekemiseen, tekemättömyyteen ja hyvinvoinnin vaalimiseen.
Tänä syksynä suosikkiasioitani on pimenevät illat, ja iltatee ulkona kynttilän valossa.
Olen pyrkinyt hyödyntämään satokauden kasviksia, kukkakaalia ja kesäkurpitsaa, ja tämä helppo ja nopea kasvispelti on täydellinen syysruoka. Paloittelen bataattia, kesäkurpitsaa, paprikaa, sipulia ja kukkakaalia, sekä maissia pellille öljyssä, ja maustan fiiliksen mukaan. Ruoka valmistuu kuin itsestään, ja on vegaanista sekä superhyvää.
Syksyn parhaita juttuja on tietenkin tyyli! Nautin kesä- ja syystyylin sekoittamisesta keskenään. Tänä syksynä kesäiset, runsaat vaaleat hameet yhdistettynä lenkkareihin ja paksuun neuleeseen ovat aika kiva kokonaisuus.
Paluu taitelun pariin. Kun ulkona sataa ja tuulee, voi taas aloittaa maalaamisen. Kampittaakseni tyhjän paperin kammon, päätin vaan maalailla lempiväreilläni kuvioita.
Teetä ja tv:tä. Yksi kiinnostavimpia katsottavia tänä syksynä on Apple TV:n Supermodels. Dokumenttisarjassa seurataan 90-luvun tunnetuimman mallinelikon, eli Cindyn, Naomin, Lindan ja Christyn (kyllä, heistä puhutaan vaan etunimillä) uran vaiheita. Uskallan väittää, että tämä on must-see jokaiselle muodista ja kauneudesta kiinnostuneelle.
Syyspuutarhan hoito. Aion kerätä kaikki siemenet talteen, ja kokeilla jos jonkinlaisia istuttamisia ensi kevättä silmällä pitäen. Välillä tulee todella malttamaton olo, ja toivoisin että olisi jo kevät, että pääsen hoitamaan puutarhaa ihan kunnolla. On kuitenkin ihan hyvä hyödyntää talvi ideointiin ja suunnitteluun.
Lukeminen. Siihen ei kyllästy koskaan. Tällä hetkellä kaikki lukulistan kirjat ovat luettu, ja uusia pitäisi metsästää, joten laita ihmeessä kommentteihin hyviä kirjavinkkejä jakoon.