Tammikuussa ilahduttaa…
Minulla oli jo luonnosteltuna sellainen ”eniten tällä hetkellä ärsyttää/haastaa” postaus, mutta päätin siirtää sen roskakoriin. Meitä kaikkia välillä harmittaa tai ärsyttää joku asia, eikä kaikki aina mene kuten haluaisi. Niihin tunteisiin ei silti kannata mielestäni takertua liikaa, sillä hetkellä voi tuntea ne harmituksen tunteet, mutta kannattaa opetella laskemaan niistä irti. En halua hautoa asioita, ja esimerkiksi asiasta kirjoittaminen johtaisi siihen, että tunnen asiaa yhä uudelleen, ja tartutan sitä myös muihin. Luulen, että olemme kaikki samaa mieltä, että maailmassa on tällä hetkellä negatiivisuutta jo ihan tarpeeksi.
Siksi päätin aloittaa uuden kuukausittaisen juttusarjan, jossa listaan jokaiselta kuukaudelta pieniä hyviä asioita, jotka saavat arjen keskellä kuiskaamaan itsekseen, että ai miten mukavaa.
Valaistuvat iltapäivät. Se hetki kun lähdet töistä ja tajuat ettei enää olekaan pimeää on joka vuosi yhtä riemukas. Menemme taas kevättä kohti, ja nyt kun on pakkaspäiviä, saa usein myös nauttia aivan mielettömän kauniista vaaleanpunaisen sävyistä auringon laskiessa kotimatkalla.
Vegaaniset runebergin tortut. Rostenilta on tullut vegaaniset runebergin tortut. Rakastan tätä hieman erikoista leivosta, ja herkuttelen sillä (ehkä hieman liikaakin) aina alkuvuodesta.
Hyvät kirjat. Luen tällä hetkellä verkkaiseen tahtiin useampaa elämäkertaa: Pamela Andersonia, Matthew Perryä ja Linda Lampeniusta. Hyvä kirja, jotakin hyvää syötävää ja muki teetä on mahdottoman ihana yhdistelmä.
Kasvispelti. Vegaanisuus on vaikuttanut ruuanlaittooni todella paljon, ja minusta on tullut entistäkin kokeilevampi kokki. Tällä hetkellä tykkään tehdä nachopellin tyyppistä kasvispeltiä johon tulee perunaa, bataattia, porkkanaa, jalapenoja, pähkinöitä, maissia ja vegaanista juustoa. Öljyän ja maustan kasvisviipaleet ja laitan ne uuniin paahtumaan, loppuvaiheessa heitän päällä pähkinät, jalapenot ja raasteen, ja annan vielä olla uunissa kunnes raaste sulaa ja ruskistuu hieman. Edullista ja hyvää, ja koko pelti menee meillä aina kerralla.
Tanssiminen ja kotijumppa. Uskon että liikunta on tärkeä saada osaksi jokaista päivää. Ja nyt en puhu mistään hampaat irvessä himokuntoilusta, vaan ihan sellaisesta tavallisesta liikkumisesta: kävelystä, lihaskuntoliikkeistä, venyttelystä. Kun pyrkii venyttelemään, avaamaan kehoaan ja pitämään sen liikkeessä, oleminen on vaan mukavampaa. Tykkään itse tanssia (siis en todellakaan osaa mitään hienoja muuveja) ja tehdä esimerkiksi erilaisia venytyksiä ja Pvolven tai Tracy Andersonin treenejä Youtubesta.