Ainakin 25 vihannesta ja hedelmää viikossa

Kasvissyöjänä ja vegaanisen ruokavalion noudattajana olen ajatellut, että syön monipuolisesti erilaisia kasviksia, hedelmiä ja marjoja. Kun näin erilaisia kasvis- ja hedelmähaasteita, joissa pyritään syömään 25, 30 tai 50 erilaisia marjoja, hedelmiä, vihanneksia ja juureksia viikossa, päätin kokeilla sitä.

Lähdin kunnianhimoisena tavoittelemaan 50 erilaista kasviskunnan tuotetta ruokavalioon viikossa. Tajusin puolessa välissä viikkoa, että en saa mitenkään niitä kasaan. Päätin puolittaa haasteen luvun, kerätä 25 kasviskunnan tuotetta.

Ensimmäisellä viikolla sain kasaan nämä:

  1. Kikherneet
  2. Maissia
  3. Tomaattia
  4. Punaisia linssejä
  5. Perunaa
  6. Jäävuorisalaattia
  7. Bataattia
  8. Porkkanaa
  9. Sipulia
  10. Omenaa
  11. Kirsikkaa
  12. Sitruunaa
  13. Päärynää
  14. Mustikkaa
  15. Puolukkaa
  16. Herneitä
  17. Mustaherukkaa
  18. Jalapenoja
  19. Suolakurkkua
  20. Viinirypäleitä
  21. Mandariinia
  22. Taatelia
  23. Avokadoa

Huomasin, että syön todella paljon samoja kasviksia ja hedelmiä, ja monet vähän vieraammat juurekset ja hedelmät jäävät hyllyyn.

Mietin, että erilaiset salaatit ja smoothieta ovat taas hyvä ottaa ruokavalioon, ja kokeilla ennakkoluulottomasti juureksia ja vähän eksoottisempia hedelmiä.

Haaste on mielenkiintoinen ja todellakin haastava, ja saa tarkastelemaan ruokavaliota jälleen erilaisesta näkökulmasta.

Hyvinvointi Ruoka ja juoma