Toivepostaus: sarjasuosituksia
Sarjat, elokuvat, musiikki ja kirjat eivät varsinaisesti kuulu kauneus- ja tyyliblogin ydinaihepiiriin. Uskon kuitenkin, että kauneus ja hyvinvointi lähtevät hyvästä olosta, rentoutumisesta ja hyvästä mielestä. Viihteen parissa rentoudun itse mielelläni, ja ammennan siitä myös kauneus- ja tyyli-inspiraatiota. Kuten kuvastakin huomaat, minulta luonnistuu oikein hyvin sohvalla pötköttely teekupin kanssa.
Hyvinvointiin ja rentoutumiseen pohjautuen on siis ihan perusteltua jakaa näitä toivottuja sarjasuosituksia. Osasta olen saattanut jo vinkatakin, mutta eihän kertaus mitään haittaa! Applella on tällä hetkellä useita todella laadukkaita ja ajatuksia herättäviäkin sarjoja, ja välillä ihmetyttää että miksei näitä sarjoja markkinoida paremmin, että ihmiset löytäisivät ne.
Masters of the air (Apple) – mahtipontinen ja koskettava
Masters of the Air on ennakkoon jo hyvin odotettu sarjauutuus. Kun tekijöinä ovat Steven Spielberg ja Tom Hanks, on lupakin odottaa laatua. Masters of the Air on todella näyttävä ja tuotos. Donald L. Millerin kirjaan perustuva sarja kertoo 100. pommiryhmän (”Bloody Hundredth”) miehistä toisessa maailmansodassa, heidän toteuttaessa vaarallisia lentopommi-iskuja natsi-Saksan strategisiin kohteisiin. Käsittääkseni osa hahmoista on oikeisiin henkilöihin perustuvia. Päärooleissa sarjassa on Austin Butler ja Callum Turner.
Sarja on koskettava ja hetkittäin ahdistava. Se muistuttaa sodan hinnasta, sekä nuorten miesten peloista ja kärsimyksestä.
This is us (Prime) – elämänmakuista draamaa
This is us on sarja, joka nauttii jonkinlaista kulttisarjan mainetta. Pearsonin perheen elämänvaiheita ja useamman sukupolven tarinaa kuvaava sarja on todella liikuttava, hauska ja kaikenlaisia tunteita herättvä. Rebecca ja Jack Pearson ovat sarjan äiti ja isä, ja tarina lähtee heidän nuoruudesta liikkeelle. Mandy Mooren ja Milo Ventigmilian näyttelemät hahmot ovat sympaattisia ja hyvin valittuja, kuten kaikki sarjan roolihahmot. Osittain sarja on hyvinkin dramatisoitu, mutta monet ihmisten väliset suhteet ja tilanteet ovat hyvinkin samaistuttavia.
Hart of Dixie (Viaplay) – hupsua ja kevyttä
Tässä on sitä kunnon hömppää ja höttöä. Kun haluat vaan katsoa jotain iloista, hassua ja hupsua, suosittelen sukeltamaan Hart of Dixien pariin. Rachel Bilsonin näyttelemä Zoe Hart valmistuu sarjan alussa lääkäriksi, ja hänellä on koko elämä ja urakuviot valmiiksi suunniteltuna ja kartoitettuna. Elämä kuitenkin harvoin menee suunnitelman mukaan, ja New Yorkin sijasta Zoe päätyy pieneen kylään Alabamaan.
Sarja on sympaattinen ja ihana, ja tarpeellista pakoa arjesta.
Lessons in Chemistry (Apple) – ajatuksia herättävää, mutta myös viihdyttävää
Tämä on äärimmäisen hieno sarja, joka perustuu Bonnie Garmusin kirjoittamaan saman nimiseen kirjaan. Elizabeth Zot elää naisena 1950-luvulla. Hän haaveilee kemistin ammatista, ja on pätevämpi ja lahjakkaampi kuin miespuoliset kollegansa. 50-luvulla naisen uramahdollisuudet ovat olemattomat, ja Elisabethinkin urahaaveet murenevat erilaisten tapahtumien summana. Brie Larsen on täydellinen valinta älykkään ja analyyttisen Elisabethin rooliin, jonka on hyvin vaikea sopeutua muottiin johon yhteiskunta häntä yrittää pakottaa.
Tämä sarja saa ajattelemaan, nauramaan, ja myös suuttumaan. Vaikka tämä kyseinen sarja on fiktiota, me kaikki tiedämme että samanlaisia tapauksia on todellisuudessa sattunut aivan liikaa.
Shrinking (Apple) – huumoria ja sekoilua
Jason Segel on vaimonsa menetystä sureva terapeutti, joka alkaa osana surutyötään, ja ehkä osana jonkinlaista raiteiltaan menoa, puhua suoraan ajatuksensa asiakkailleen. Kollegoidensa varoituksista huolimatta ja ammattikunnan etiikan ja tavat ohittaen, hän huomaa vaikuttavansa aivan eri tavoin asiakkaidensa elämään.
Erityisesti tykkään Harrison Fordin näyttelemästä vanhemmasta kollegasta, ja siitä miten sarja on riemukas ja estoton.