Kivojen juttujen äärellä
Kevät on ollut melkoinen pettymys säiden puolesta. Oma kirjoittamaton elämänohjeeni on, että älä valita säästä kun et sille mitään voi kuitenkaan, mutta hei oikeasti! Kevät on vuoden ihanin aika, ja on tyhmää että kaikki kauniit tulppaanin alut ja krookukset hautautuivat lumeen.
Siksi onkin erityisen tärkeää yrittää miettiä kivoja asioita ja keskittyä niihin. Tuntuu, että tämä takatalvi veti hieman energiatasoja matalalle, eikä tällä viikolla blogijututkaan ole kiinnostaneet tuttuun tapaan.
Meikkaaminen kiinnostaa aina. Valoisuuden lisäännyttyä olen innostunut kokeilemaan kevään meikkitrendejä (tuli lunta sitten kuinka paljon tahansa…) . Trendiraportin löydät täältä.
Dr. Hauschkan kosteuttava käsivoide on pitänyt huolta käsistä koko alkukevään. Käsieni iho reagoi kylmään välittömästi, ja näppärä voidetuubi kulkee kokoajan mukana. Tämä on juuri sopivan kosteuttava, imeytyy nopeasti eikä tahmaa.
Puutarhahommat saivat tylyn lykkäyksen, mutta toki olen ehtinyt jo idättää kaikenlaista pihalle istutettavaksi. Tässä mm. laventelia, valkoista auringonkukkaa ja hajuhernettä itämässä. Nyt nämä alkavat olla jo niin isoja, että siirsin ne isompiin istutusruukkuihin.
Uudet vegaaniset Dig-herkut ovat melkein liiankin hyviä. Lakritsi-mantelin, suklaakakun ja valkosuklaa-mustikan makuiset patukat ovat herkullisia ja tuhteja. Oma suosikkini on lakritsi-manteli.
En ole todellakaan mikään ristikkoihminen, mutta Eeva-lehden uudelleen stailattu ristikkolehti kiinnitti huomioni somessa, ja halusin päästä tutustumaan siihen ihan omin käsin.
Matilda Djerfin Djerf Avenue lanseerasi ensimmäiset hiustuotteensa, ja ihastuin super hyvän tuoksuiseen ja pitävään hiusgeeliin heti ensikokeilulla. Lue lisää täällä.
Koirat, koirat, koirat. Nämä nelijalkaiset olennot ilahduttavat aina. Erityisesti oma rakas. Tänään on koirien päivä, ja meillä sitä juhlitaan herkkujen kera, sekä tukemalla rescuekoirayhdistyksiä lahjoituksilla.