Rakas blogipäiväkirja…osa 6

Viime viikko tuntui pitkältä, ja viikonloppu sen sijaan sujahti ohi hetkessä. Huomaan että pimeät arkiaamut ja illat vaativat mieleltä tsemppaamista. Ei viideltä herääminen ole koskaan erityisen kivaa, mutta aurinkoisena aamuna se on helpompaa kun syksyn pimeydessä.

Olen töissä järjestellyt koko syksyn erilaisia messuasioita, ja myönnän, että markkinoinnin työtehtävistä se on se vähiten mieluisin. Huomaan, että nautin eniten erilaisten toimenpiteiden suunnitellusta ja uusien asioiden ideoinnista. Siinä pystyy käyttämään osaamistaan laaja-alaisimmin. Olisi ihan unelmatilanne päästä rakentamaan pienen luonnonkosmetiikkayrityksen markkinointi alusta alkaen.

Haaveilin koko viikon tuoreesta pullasta, ja viikonloppuna leivoin useamman pellillisen vegaanista pullaa. Se on ihan superhyvää uuden kaura-Choco-juoman kanssa. Pullan lisäksi herkuttelin karkkitaateleilla. Oma suosikkini kasvavasta karkkitaateli valikoimasta on Dave & Jonsin taatelit, etenkin uutuusmaut Sweet peach ja Fizzy bottles.

Kirjoitin viime viikolla yhden suosikkipostaukseni, siinä pohditaan sisäistä kauneutta, ja miten se heijastuu ihmisessä ulospäin. Jaoin myös vinkkejä siihen, miten kädet saa pysymään kunnossa syksyn viimassa.

Viikonlopun saldoon kuului myös 300 istutettua kukkasipulia. Nyt saattaa olla vielä liian lämmin istuttaa kevään kukkasipulit, mutta kyllästyin odottelemaan. Toivon hartaasti että istutukset onnistuvat, ja keväällä saa nauttia tulppaaniniitystä kun lumet sulavat.

Eilinen sunnuntai oli suuri päivä, koska tiesin, että maalaukseni on osana ryhmänäyttelyä nimeltään ”Best of me”, ja se näkyi New Yorkin Times Squarella! Olen tästä niin onnellinen, ja henkilökohtaisesti tämä on todella iso etappi itselleni taiteilijana.

Laitoin eilen myös käyntiin jo perinteeksi muodostuneet Dr. Hauschkan luonnonkosmetiikkajoulukalenterin arvontaan blogin Instagram-tilillä. Kalenteri on uudelleenkäytettävä laadukkaiden ja kestävien kangaspussiensa ja jämäkän pahvirasiansa ansiosta. Käy ihmeessä osallistumassa.

 

Hyvinvointi Ajattelin tänään