Rakas blogipäiväkirja…osa 7

Syksyn flunssa ei meinaa hellittää otettaan. Siinä missä puolisolle tuli kuumetta ja sairauslomaa, olen itse taiteillut puolikuntoisena jo useamman viikon. Viime viikolla alkoi jo köhäinen olo ärsyttää toden teolla.

Viikko menikin vähän sumussa ohi. Iltaisin olin valmis nukkumaan jo kuuden maissa, nopeasti pimenevät illat tuntuvat oudoilta ikuisesti jatkuneen kesän jälkeen. Kun perjantaina maa oli lumessa, oli hieman epäuskoinen olo. Onko nyt ihan oikeasti talvi?

Jaoin viime viikolla pikkujouluasuvinkkejä, aihe jonka miettiminen piristää mieltä aina. Jaoin myös suosikkituotteeni ja vinkkini pehmeään ihoon. Asia josta ei voi puhua talvella liikaa!

Selailin useampana iltana Pamela Andersonin uutta keittokirjaa, I love youta. Kirja on ainoa hankkimani keittokirja, ja se lumoaa kauneudellaan. Kirja tuntuu enemmänkin rakkauskirjeeltä elämälle. Luin myös juuri ilmestyneen Lisa Marie Presleyn yhdessä tyttärensä Riley Keoughin kanssa kirjoittaman elämäkerran. Se on yksi surullisimpia kirjoja joita olen lukenut.

Viihdytin myös itseäni Martha Stewartista kertovalla Netflix-dokkarilla, ja alkoi taas harmittaa miten menestyvä nainen tuntuu olevan uhka kaikille.

Perjantaina raahauduin after workille, ja päädyin ostamaan ylihintaisen mansikkamocktailin. Kymmenen euroa mansikkasiirapista ja jäistä on vaan liikaa. Kaikkien meidän sober girlsien puolesta vaadin oikeasti hyviä alkoholittomia vaihtoehtoja.

Viikonloppuna juhlimme rakkaan Sisumme syntymäpäiviä. Sisu sai koiramaisesti kehitellyn voileipäkakun, vieraat puolestaan pääsivät nauttimaan vegaanisia herkkuja: kanelipullia, omenapiirakkaa ja Victorian sponge cake -kakkua. Kakku on tuttu Downtown Abbey -sarjasta, ja ensimmäinen vegaaninen leipomus jonka opettelin tekemään.

Lopuksi en voi olla mainostamatta, että Julistamossa, kotimaisessa design printti -kaupassa on nyt myynnissä jo kaksi maalaustani taidejulisteina. Todella jännittävää!

Hyvinvointi Ajattelin tänään