Aidosti?

Aitous vetoaa aina. 

Yksi avainsanani mielessäni blogilleni oli alusta asti aito.

Se, mitä aitous kenellekin tarkoittaa, on täysin tulkinnanvaraista. Toiselle aitous tarkoittaa, että kerrotaan ja näytetään kaikki. Itselleni se tarkoittaa sitä, että olen oma itseni, mutta yksityisyyden raja  on olemassa. Minulle aitous ei myöskään tarkoita meikittömyyttä tai mitään muutakaan määritelmää, puolesta vastaan asettelulla.

Aitoudesta puhutaan somessa paljon. Pari viikkoa sitten silmiini osui yksi postaus. Pitkä kertomus siitä miten tässä on aitoutta, toisin kun monen muun naisen ”muka aidossa” jutussa. 

 

Musta juttu meni pahasti metsään. En epäile sen aitoutta tosin yhtään, mutta aloin miettiä että miksi niin usein pitää arvostella samalla muita. Miksei voisi olla tosiaan vaikka aitona, paljaana tai meikittömänä, mutta hyväksyä että joku toinen voi kokea olevansa aivan yhtä aito, täysin eri tavalla. Koko sydämestään aito ja avoin, vaikka olisi kolmet irtoripset silmissä päällekkäin ja kuvia olisi photoshopattu tunti tolkulla. 

Samoin kun lauseet ”mikä se luulee olevansa”, ”se ei ole kyllä yhtään oma itsensä” ja ”esittää jotain” ovat jotenkin hölmöjä. Eihän me loppujen lopuksi tiedetä toisesta kaikkea. Meillä on vaan omat mielikuvat ja näkemykset toisista. Se ei ole koskaan koko totuus. 

Miksi aitoudestakin pitää tehdä lyömäase? Että et ollut nyt mun mielestä tarpeeksi aito, mutta minäpä tässä olen. Arvostelun sijasta voi keskittyä olemaan itse aidosti läsnä, ja joskus pysähtyä miettimään mistä sillä hetkellä tuli tarve leimata toinen epäaidoksi.