Ajatuksia arjen keskellä
Olen viimeaikoina kirjoittanut harvemmin kun yleensä. Paussit ovat olleet suunnittelemattomia, ei vain ole löytynyt aikaa eikä keskittymistä kirjoittamiseen. Viiden vuoden bloggaamisen aikana on tullut opittua paljon. Yksi tärkeimmistä opeista on ollut: kirjoita vain silloin kun oikeasti haluat. En halua kirjoittaa ”täytejuttuja” ja vääntää väkisin. Viime aikoina sanat ovat olleet usein hukassa.
Rehellisesti sanottuna olen hetkittäin ajatellut, että on todella tyhjäpäistä kirjoittaa meikkivoiteesta kun maailmalla tapahtuu sanoinkuvaamattomia kauhuja. Toisaalta olen sitä mieltä, että kaipaamme kipeästi myös muuta sisältöä. Pieniä pakoja arjen huolista. Maailma tarvitsee rakkautta, pehmeyttä ja lempeyttä enemmän kuin koskaan ennen.
Olen omakohtaisesti rajoittanut rankalla kädellä uutisten lukemista. En avaa mitään uutissivustoa aamulla, vaan vasta kunnolla herättyäni ja päivän ollessa jo käynnissä. Uutiset ovat ahdistavia, pelottavia ja täyttävät kauhulla. Pahimmillaan koin olevani täysin lamaantunut ja rintaa puristi pelko tulevasta, ja ahdistus siitä minkälaiseen pahaan ihminen kykenee.
Koronan kanssa olimme alun epävarmuuden jälkeen menossa ratkaisua kohti. Meillä oli selviä keinoja joilla pystyimme pitämään rakkaamme turvassa, meillä oli rokote jota odottaa. Oli etappeja, joihin tähdätä. Nyt mielen täyttää huoli tulevaisuuden arvaamattomuudesta.
Mieli meinaa olla väkisinkin alakuloinen. Surullisia uutisia riittää. FooFighterin aurinkoisen rumpalin Taylo Hawkinsin äkillinen poismeno liikutti erityisen paljon. Maailmassa on jälleen vähemmän valoa.
Arjen keskellä, töissä on todella kiireistä, ja olen ollut päivien päätteeksi väsynyt. Oikeasti parasta on olla kotona, puolison kainalossa katsomassa West Wingiä ja rapsutella koiraa. Tavallinen arki on niin arvokasta.
Kuin salaa unelmani toteutuvat kaiken keskellä, ja olen lähettänyt maalauksiani uusiin koteihin. Viikonloppuni ovat myös täyttyneet tilausmaalausprojekteista, söpöistä pupuista, maisemista ja abstrakteista teoksista. Olen siitä sanoinkuvaamattoman kiitollinen.
Olen viime aikoina tavannut myös ihmisiä, joita en ollut nähnyt vuosiin, ja tuntuu aina hyvältä olla ihmisten seurassa, joiden kanssa voi mutkattomasti jatkaa siitä mihin viimeksi on jäänyt.
Mitä sun arkeen kuuluu?
Ps. Lahdessa Ukrainan pakolaisia voi auttaa mm. Supplies & Help for Ukrainians🇺🇦 Lahti/Päijät-Häme🇫🇮 ~ Tarvikekeräys -ryhmän kautta. He julkaisevat säännöllisesti ryhmässä listoja tarvikkeista joita kaivataan kipeimmin. Voit vaikka viedä kauppakassillisen hedelmiä oman kauppareissun yhteydessä. Auttaminen on tehty todella helpoksi.