And just like that…tunsin oloni petetyksi

Sex and the City sarjassa oli aikoinaan parasta  sen rohkeus. Ei se varmasti nyt tunnu rohkealta, mutta usko pois, ilmestyessään ensimmäistä kertaa, se oli. Sarja näytti naiset erilaisessa valossa, itsenäisinä, rohkeina ja menestyvinä.

Suurin odotukseni And just like that sarjalle oli, että se toisi jotakin uutta, sarjan kypsemmistä naisista, samalla asenteella kun edeltäjänsä. Sarjan ensi-iltaa edeltävä julkisuus oli lupaavaa. Carrie oli edelleen ihanan rohkea ja tyylikäs pukeutuja, harmaita hiuksia ei piiloteltu, eikä ikääntymisen merkkejä muutenkaan. Voisiko tässä vihdoin olla sarja, joka muistuttaa että nuoruus ei ole kaikki kaikessa, ja ikä on vain numero ja asenne ratkaisee?

Pah! Sarja pettää hahmonsa ja heidän ikäiset naiset pahimmalla tavalla. Tekemällä heistä tylsiä stereotypioita. Carrie punastuu seksistä puhuttaessa. Haloo! Samanthan paras kaveri ja nainen, joka kirjoitti kolumnia Sex and the City, tuskinpa keskustelu seksistä tuottaisi hänelle mitään vaikeuksia.

Miranda, sarjan terävin kynä, on tylsytetty höperöksi joka ei tiedä miten keskustella ihmisten kanssa.

Samantha, ystävilleen lojaaleista lojaalein, hylkäisi parhaan ystävänsä rahan takia. Ällää nyt viitsikö!

Ihmiset muuttuu iän myötä, se on selvä, mutta harvoin ihminen menettää kymmenessä vuodessa sitä, mikä tekee hänestä sellaisen kun hän on.

Tällä sarjalla olisi ollut valtavasti potentiaalia. Kunpa tekijät olisivat katsoneet edes pari jaksoa aivan mainiota Grace and Frankietä, jossa Carrieta ja kumppaneita noin 30 vuotta vanhemmat naiset eivät yksinkertaisesti suostu mahtumaan muottiin jota yhteiskunta vanhemmalle naiselle pakottaen tarjoaa.

Tämä olisi voinut olla yksi niistä sarjoista joissa ikääntyminen nähdään uudessa valossa. Sarja joka heittää sanan anti-aging romukoppaan ja tuo pro-aging kaikkien huulille. Sen sijaan se tuo viestin, ikääntyessäsi jäät kaiken ulkopuolelle.