Annan luvan itselleni…
Päätin tänä keväänä, että annan itselleni luvan…
- olla kiitollinen juuri nyt. Olen elänyt usein sitkun elämää: kun olen hoikempi, fiksumpi, kiinteämpi, onnellisempi, varakkaampi.
- kelvata itselleni sellaisena. En halua yrittää näyttää keneltäkään muulta. Tai omaksua jonkun toisen tyyliä, muistuttaa mitään.
- olla surullinen. Surua ei voi suorittaa.
- olla vaan. Hyvä elämä ei ole yhtä kuin aina täysi kalenteri.
- lukea kirjoja yömyöhään, ja olla väsynyt seuraavana aamuna. Olen kyllästynyt optimoimaan kaikkea sen ympärille, että olisin seuraavana aamuna tehokas.
- tehdä tai olla tekemättä asioita. Jopa niitä asioita joita rakastan. En aio pakottaa itseäni maalaamaan tauluja tai kirjoittamaan blogia vain siksi, että siihen olisi juuri silloin ajallisesti hyvä hetki.
- ottaa rennosti.
- olla maksimoimatta jokaista aurinkoista päivää. Tiedätkö sen tunteen kun on lämmin kesäpäivä, mutta haluatkin olla sisällä, tehdä jotain muuta kun ulkoaktiviteettejä, mutta mielesi valtaa kamala syyllisyys siitä, että ”päivä menee hukkaan”.
- syödä jälkiruuan ensin tai vaikka ruuan sijasta jos huvittaa. Kuka tämänkin säännön on keksinyt? Joku tylsimys?
- olla hiljaa jos haluan. Välillä tuntuu, että nykyään kaikkeen pitää olla mielipide, ja se pitää kertoa. Päätin, että voin pitää mielipiteeni myös vaan itselläni.
- kulkea omaa polkuani.