Elämäni tuoksut
Yksi kesän ihanimpia juttuja on tuoksut. Vastaleikattu ruoho, aurinkoinen metsä, kukkivat jasmiinipuut. Tuoksut jäävät mieleen, ja liittyvät muistoihin niin vahvasti. On tuoksuja, joista tulee välittömästi mieleen joku hetki, paikka tai ihminen. Tuoksutellessani jasmiinia, mieleeni tuli tuoksut, joita olen käyttänyt, tai jotka ovat jääneet mieleeni vahvasti.
Yves Rocher -Clea
Ensimmäinen tuoksu, jonka muistan, on Yves Rocherin klassinen Clea. Äitini käytti sitä joskus, ja muistan kun ihailin hajuvesipulloa, joka oli mielestäni tyylikkyyden huipentuma. Clea oli pehmeä ja naisellinen tuoksu, muttei kuitenkaan raskas. En itse koskaan käyttänyt tuoksua, en ole koskaan hankkinut samaa tuoksua, kun jollakin läheisellä. Olisi outoa tuoksua samalle, kun tuoksun jo niin vahvasti mieltää toiseen.
Yves Rocher- makeat hedelmätuoksut
Yves Rocherin yltiömakeat tuoksut pikkuisissa värikkäissä pulloissa olivat varmaan ensimmäisiä omia tuoksujani. Muistan ainakin vadelma-, karhunvatukka-, kookos- ja päärynätuoksut, ja miten niitä olikin mahtava tuoksutella. Ne olivat myös todella edullisia, joten niitä oli mahdollista hankkia useampiakin.
Giorgio Beverly Hills – Giorgio Armani
Sain näytteen tätä tuoksua, joskus pienenä, ja se oli mielestäni luksuksen huipentuma. Kaunokirjoitettu logo, hieno paketti ja voimakas tuoksu olivat jotain niin hienoa mielestäni. Haaveilin aina, että isona sitten hankin vain tätä hajuvettä. Kerran hajuvesiostoksilla muistin tuoksun, ja tuoksutin sitä uteliaisuudesta, vain todetakseni, ettei se ollut yhtään minua. Tuoksu on todella paksu, yltäkylläinen kukkaistuoksu, jossa on myskiä, vaniljaa ja siinä ei ole säästelty mitään. Tuoksu vie kuitenkin aina siihen hetkeen, jolloin kaunis kelta-valkoraidallinen pakkaus oli jotain mieletöntä luksusta aikuisten maailmasta.
CK One- Calvin Klein
Se tuoksu. Lainasin äitini kaapista CK Onea luvattoman usein, siellä oli sekä läpinäkyvä pullo, sekä musta pullo. Tuoksut olivat keskenään hieman erilaisia, mutta kummatkin jännittäviä ja raikkaita. CK One oli ensimmäinen unisex-tuoksu, ja sen käyttäminen tuntui jotenkin niin erityiseltä. Se oli niin aikuista. Rakastan CK Onea edelleen, tuoksu on niin hyvä ja kevyt. Saisipa tästä luonnonkosmetiikkaversion.
Escaden kesätuoksut
Aikuisten versio Yves Rocherin minituoksuista. Leikkisiä, makeita ja kepeitä. Sain Escadan Island kiss kesätuoksun ja se oli hienointa mitä pystyin kuvittelemaan. Vaaleanpunaisesta turkoosiin liukuvat värit pullossa ja värikäs pakkaus saivat tuntemaan, kun pala Ibizaa olisi tuotu keskelle Suomen kesää. Tuoksu oli karkkimainen, mutta ei liian raskas. Tämän tyyppistä tuoksua olen yrittänyt etsiä välillä edelleen.
Euphoria-Calvin Klein
Tämä oli hetken aikaa minun tuoksuni. Sellainen, josta tunnistettiin, ja jota kukaan muu lähipiirissäni ei käyttänyt. Euphoria oli täyteläinen tuoksu, jossa oli hedelmäistä makeutta yhdistettynä myskiin ja vaniljaan. Rakastin tuoksua. Se liittyy niin vahvasti tiettyyn aikaan ja muistoihin, etten voisi enää koskaan palata käyttämään tuoksua. En ollut silloin kovinkaan onnellinen, vaikka tuoksu onkin euforinen.
Glow-Jennifer Lopez
Toinen klassinen 00-luvun tuoksu, joka minulla oli, on JLo:n Glow. Julkkistuoksut olivat 00-luvulla se juttu, ja lähes jokainen, joka oli sillä hetkellä jotain, lanseerasi oman nimikkotuoksun. Turha varmaan sanoa, että osa tuoksuista oli todella makeita ja räikeitä. Glow oli poikkeus, se oli kukkaistuoksu, mutta siinä oli jotakin puuterista ja tasapainottavaa. Se on yksi harvoista tuoksuista, jonka olen myös käyttänyt viimeiseen pisaraan. JLo:lta tuli muitakin tuoksuja, kuten Miami Heat, jonka hankin myös, mutta se ei vetänyt vertoja ihanalla Glow:lle.
Näiden tuoksujen jälkeen en ole oikeastaan löytänyt enää yhtäkään tuoksua, joka tuntuisi niin vahvasti omalta. Mitä vähemmän tuoksuja olen käyttänyt, sitä vahvemmilta ne tuntuvat, ja suurin osa on vaan ihan liian voimakkaita.
Luonnonkosmetiikka on myös rajannut hajuvesieni käyttöä, ja kun valikoima on rajatumpaa, myös sen oman tuoksun löytäminen on vaikeampaa. Tiedän niin tarkkaan miltä haluan tuoksua, etten suostu kompromisseihin. Tällä hetkellä käytän silloin tällöin House of Idunin aromaterapeuttisia tuoksuöljyjä, sekä Fleurs de Bachin kukkaistuoksua. Haaveissani löydän vielä sen tuoksun, johon ihastun yhtä kovasti, kun Island Kissiin, tai tuoksun jota on yhtä jännittävä käyttää kun CK Onia.
Mikä tuoksu on jäänyt sinun muistoihin?