Ennen somea
Olen aina nähnyt somessa enemmän hyötyjä kuin haittoja. Uskon, että se voi ”oikein käytettynä” rikastuttaa elämää, inspiroida, opettaa ja yhdistää meitä. Tutustun innoissani uusiin somepalveluihin, ja esimerkiksi TIktokiin tykästyin heti (lue myös: Kymmenen syytä miksi sinunkin kannattaisi olla TikTokissa).
Mielestäni jokaisen some on omansa näköinen, riippuen henkilöistä joita seuraa, tuntee, ja minkälaisista asioista on kiinnostunut. Siksi myöskin rohkaisen reippaasti tekemään siellä oman näköisiä valintoja. Älä pidä siellä ihmisiä jotka aiheuttavat huonoa fiilistä, älä salli omilla tileilläsi kommentointia mikä ei sinusta ole sopivaa ja älä seuraa tilejä joista ei ole sinulle iloa. Some ei ole yksi suorite lisää, siellä ei tarvitse kestää, jaksaa tai sietää. Sen on tarkoitus olla viihdyttävää tai hyödyllistä, ei ahdistavaa tai surettavaa.
Ihmettelen välillä suuresti miten ihmiset puhuvat somessa, niin tuntemattomille kuin tutuillekin. Halu ja kyky ymmärtää toista unohtuu välillä täysin. Puhumattakaan siitä, miten on sopivaa puhua toisista ihmisistä. Vanha viisaus, ”se miten puhut toisista ihmisistä, kertoo enemmän sinusta” on unohtunut täysin.
Näiden ajatusten myötä fiilistelin sitä, miten oli ihanaa kun oma lapsuus/nuoruus oli ”aikaa ennen somea”. Vaikka osa minusta ajattelee kaikkia mahdollisuuksia joita se olisi hyvässä mielessä tuonut luovalle ihmiselle, olen tyytyväinen. Yhdessäolo ja kaikki tekeminen vaan oli ihan erilaista. Sitä oli eri tavalla läsnä. Kaikki olivat. Joskus otettiin kuvia, useimmiten se unohtui kun oli kaikkea muuta. Ja miten suojassa sitä on saanutkaan kasvaa, kun ei altistunut näille kaikille järjettömille ulkonäköpaineille, tai kommentoinneille.
Näiden someajatusten myötä olen tässä kesän lopulla myös miettinyt ja rajoittanut omaa somen ja puhelimen käyttöä. Se oli ennen ihan koko ajan mukanani. Nyt jätän sen taskuun tai kotiin, ja yksinkertaisesti olen vaan ottamatta sitä esille. Sellaisinakin hetkinä kun olisi vähän tylsää. Yritän tietoisesti olla enemmän läsnä jatkuvasti, enkä kadota pieneen lasikantiseen laatikkoon. En halua vanhana miettiä hetkiä jolloin istuin puolisoni kanssa auringonlaskua katsomassa, ja kumpikin ottaa siitä kuvia minkä kerkeää ja päivittää ne äkkiä someen. Haluan muistaa kun olimme siinä, ja sen yhteyden joka välillämme oli. Uskokaa pois, sen muistaa ilman kuviakin. Mikään ei jää niin hyvin mieleen kun hetket jolloin olet toisen seurassa sataprosenttisesti, ja täysin läsnä.
Argh, pakkohan se on vielä lopuksi sanoa, että nautin somesta vieläkin, ja aion myös karsia sitä miellyttävämmäksi ja inspiroivaksi itselleni. Ilman mitään ”voinkohan mä poistaa tämän, ja pahastuuko se tästä”. Me ei voida hallita koko maailmaa, mutta me saadaan rakentaa someen itsellemme juuri sellainen kupla kun me itse halutaan. Ja hei, ei tuoda ilkeyksiä tai negaa toisten maailmaan.
