Epäonnistumiset ovat askelia onnistumiseen

Epäonnistuminen on ihan kamalaa. Kukaan ei halua epäonnistua. Kukaan ei halua mokata, tulla viimeiseksi, hävitä.

Tuntuu, että epäonnistuminen on niin kamalaa, että siitä ei haluta edes puhua, eikä varsinkaan nostaa esille. Häpeä ja epäonnistumisen harmitus käsitellään siellä sivussa. Tai sitten se yritetään jättää vaan nopeasti taakse. Tästä ei sitten puhuta.

Olen ollut hiihtokilpailuissa viimeinen. Muistan edelleen sen häpeän tunteen kun näin nimeni listalla alimpana. Minä olin se huonoin, miten noloa. Sen jälkeen on tullut isompia tappioita. Olen mokannut. Olen epäonnistunut monta kertaa. Se tunne, kun harmittaa, nolottaa ja kuumat kyyneleet kirvelevät silmiä. Tai se tunne kun isompi pettymys painaa harteilla kun kivireki.

En tiedä monta kertaa pitää epäonnistua, jotta tajuaa niiden tarkoituksen.

Epäonnistuminen on nimittäin se, mikä saa meidät kasvamaan ihmisenä. Epäonnistuminen saa aikaan kasvua ja kehitystä. Jos sen uskaltaa kohda ja käsitellä.

Kun olet käynyt läpi harmistumisen ja paskat fiilikset, käännä se epäonnistuminen voimavaraksi. Käytä se. Ota siitä ihan viimeinenkin pisara irti, ja hyödynnä se.

Kun listaat kaikenjoka johti siihen, että epäonnistuit, parhaimmillaan sinulla on käsissä road map menestykseen. Koska silloin tiedät tarkalleen mitä pitää muuttaa, missä pitää toimia toisin. Tiedät mitä kehittää, mitä hioa. Tiedät myös jos tilanne on se, että asialle ei voi enää tehdä enempää, ja on aika laskea irti.

Tämä pätee kaikkeen, ihmissuhteisiin, töihin, harrastuksiin. Persoonallisuuteen. Vastoinkäymiset tuovat meille lempeyttä ja viisautta. Ymmärrystä. On helpompi huomata, että maailma ei ole mustavalkoinen, kun on oppinut ettei kaikki mene aina täydellisesti.

Joten ensikerralla jos epäonnistut, ota siitä kaikki oppi irti. Ja astu eteenpäin entistä ehompana.