Ferritiini sentään!
Juttelin erään kaverini kanssa siitä, miten viime aikoina on ollut vähän semmoinen väsynyt ja laahaava olo. Päätä on särkenyt, ja tuntuu että pienikin arjen askare on valtava ponnistus. Olin mielessäni lokeroinut itseni laiskaksi ja mietin, että varmaan jotain kevätväsymystäkin on ilmassa.
Kaverini kuitenkin kysyi, että mitenkäs sun ferritiiniarvot. Niin… Viimeksi arvoni olivat aika hyvät. Kasvissyöjänä olen aina ollut niistä kiinnostunut. Mietin kuitenkin kulunutta vuotta, ja sieltä löytyi muutama syy, joiden takia ferritiiniarvo saattaisi olla kyllä laskenut.
Ferritiini kertoo elimistön rautavarastoista, ja vaikka hemoglobiini näyttäisi vielä hyviäkin arvoja, rautavarastot voivat olla tyhjät.
Päätin varata ajan ferritiinin mittaukseen puhti.comista. Sinne ei tarvita lääkärin lähetettä, voit vaan itse valita mitä kokeita haluat ottaa. Tällä kertaa päädyin tsekkaamaan ferritiinin ja foolihapon. (Mainittakoon tässä vaiheessa, että tämä ei ole kaupallinen yhteistyö.)
Ferritiinistä on puhuttu kyllästymiseen asti, mutta jutut ohittaa silloin kun ne eivät tunnu omakohtaisilta. Näin kävi minulle ferritiinin kanssa.
Kävin antamassa näytteen maanantaiaamuna. Iso plussa siitä, miten helposti kaikki kävi. Valitsin netistä itselleni sopivan ajan, ja menin labraan. Koko käynnissä meni 5 minuuttia. Tiistaina tulokset olivat sähköpostissani.
Ferritiinin viitearvot ovat 30-100. Oma lukuni oli 18. Hmm, ei ihme, että on ollut kaikenlaista päänsärkyä ja väsymystä. Olin treenatessa ihmetellyt miksi lihakseni menevät niin helpolla hapoille, mutta pistin senkin vaan väsymyksen piikkiin.
Tässä kohtaa on hyvä mainita, että näistä asioista pitää aina keskustella lääkärin kanssa, ja se mikä sopii yhdelle, sovi toiselle. Me ihmiset olemme aika monimutkaisia kokonaisuuksia. Kerron vain omista kokemuksista, en ohjeista muita.
Raudan puute voi aiheuttaa lukuisia oireita (tässä lista raudanpuuteyhdistys.fi sivuilta)
- Väsymys
- Uupumus
- Levottomat jalat
- Levottomuus
- Ärtyisyys
- Keskittymiskyvyn puute
- Iho-ongelmat; kuiva iho, kalpeus, kutina, akne
- Hiukset; huonolaatuinen tukka, hiusten katkeilu ja irtoaminen
- Kynnet; hauraat kynnet ja ns. lusikkakynnet
- Limakalvo-oireet; nielemisvaikeus, suupielten halkeilu, kielen kirvely
- Lihakset; lihasten kipeytyminen (menevät ’hapoille’), lihasten huono palautuminen rasituksesta
- Sydän; nopea leposyke, rytmihäiriöt
- Keuhkot; hengenahdistus, astman paheneminen
- Kognitiivisten toimintojen heikkeneminen; aivosumu, muistiongelmat
- Kilpirauhasen toiminta
- Lämpötilan vaihtelut; kylmän tunne, hikoilu
- Päänsärky
- Lapsettomuus; vaikuttaa kohdun limakalvoon ja aiheuttaa epäsäännöllisiä kuukautisia
Itselläni listalta löytyi useitakin kohtia, ja tuntui aika helpottavalta löytää ns. selitys omalle ololle, mikä ei itseasiassa ollut niin oma.
Rauta voi olla kasvissyöjälle iso haaste. Se imeytyy huonommin purkista ja kasvisruokavaliosta. Vaatii myös huolellista suunnittelua, että saa riittävästi rautaa kasvissyöjänä. Monet ruoka-aineet kuten tee ja maitotuotteet vaikeuttavat raudan imeytymistä. Itse päätin ihan suosiolla vähentää tee latkimista. Puolestaan C-vitamiini auttaa rautaa imeytymään, joten raudan kanssa kannattaa nauttia jotakin C-vitamiinipitoista.
Pyrin jatkossa laatimaan ruokavalioni entistä tarkemmin, ja nyt syön tehostetusti rautaa purkista.
Kunnon rautapommeja, joita lautaselle kannattaa koota, ovat (lähde puhti.fi)
- Linssit
- Pavut, kuten valkoinen papu, härkä-, musta-, kidney- ja soijapavut
- Soijavalmisteet kuten soijajauho
- Kikherneet
- Kvinoa
- Ruisleipä
- Kurpitsan-, seesamin-, chian-, pellavan-, pinjan-, auringonkukan-, unikon- ja hampunsiemenet
- Tahini
- Kangastatti
- Nyhtökaura
- Tonnikala
- Veri- ja maksaruoat (esim. veriletut)
- Punainen liha
- Riista
- Pinaatti, nokkonen ja rucola
- Pähkinät (erityisesti cashew-pähkinä) ja manteli
- Siemensekoitukset ja siemenleivät
- Pasta, peruna ja riisi
- Herne ja herneenversot
- Kananmuna
- Simpukat, äyriäiset ja kalat
- Kuivattu basilika ja oregano
- Luumut
Ei kannata vähätellä omia fiiliksiään ja oireita. Keho kyllä kertoo asioita, jos sitä kuuntelemme.
En tiedä onko kaikki vain mielen vaikutusta, mutta itselläni on jo nyt paljon energisempi olo.