Herkkua maissista

IMG_7944.JPG

Olen helppojen, nopeiden ja tietenkin herkullisten kasvisruokien ystävä. 

Haluan myös oppia hyödyntämään paremmin erilaisia raaka-aineita, sekä järkevöittää meidän talouden ruokakustannuksia. 

Siksipä tämä entinen reseptien kaihtaja on kiltisti opetellut reseptejä viime aikoina. Soppa 365-sivustolta löytyy hyviä ja selkeitä ohjeita.

Sieltä löysin myös uuden suosikin, maissichowderin. Olin hieman epäilevä keiton suhteen, mutta samalla innoissani, koska pääsin käyttämään siinä palsternakkaa joka on mulle ruuanlaitossa vierasta.

IMG_7945.JPG

IMG_7946.JPG

Keiton yksinkertaisuus viehätti, pääainesosat ovat maissi, sipuli ja palsternakka. Alkuperäisessä reseptissä käytetään tölkkimaissia, mutta itse valmistin keiton pakastemaissista. Tölkitetty maissi saattaisi antaa keitolle kauniimman sävyn mutta eipä sitä kauaa ehtinyt lautasella katsella :). Keiton valmistus on nopeaa ja helppoa, sipulit ja palsternakka paistetaan pannulla öljyssä, ja samalla valmistetaan kasvisliemi. Kaikkia aineksia keitetään n. 10 minuuttia jonka jälkeen keitto soseutetaan. Lopuksi mukaan lisätään kerma. 

Keiton voi tehdä vegaanisena tai tavisversiona, riippuen siitä minkälaista kermaa keittoon laittaa.

Alkuperäinen resepti löytyy täältä

https://www.soppa365.fi/reseptit/kasvis-arjen-nopeat-keitot-gluteeniton-vegaaninen/maissichowder

IMG_7947.JPG

 

Koti Ruoka ja juoma Sisustus DIY